Kiitollisuus.

29.11.2014. Lauantai. Ohjelma: 3xnilkkajumppa ja 30min juoksulenkki.

Aamu. Kello on seitsemän. Olen kiskonut verkkarit jalkaan. Pipo on päässä. Poistun ovesta muiden jäädessä nukkumaan. Ulkona on räntäisää. Tyypillinen juhannussää. Jännittää. Ensimmäinen juoksulenkki sitten toukokuun alun. Laitan musiikin päälle. Ryntään (tai oikeammin köpöttelen) pimeyteen.

Tiedostan jokaisen askeleen. Jalka reagoi kamaraan. Ei satu. Tuntuu oudolta. Musiikki pauhaa. Hiivin eteenpäin. Tuntuu kuin koko kaupunki katselisi hiipivää talipalloa. Ensimmäinen kilometri vastaa henkisesti maratonia.

Lihakset lämpenevät. Jalat tottuvat uusiin liikeratoihin. Vauhti lisääntyy. Kuulokkeista tulee Blur -orkesterin Park life. Tekee mieli tanssia. Jätän kuitenkin tanssiaskeleet ottamatta. En halua järkyttää rauhallisesti heräävää lähiötä. Olen onnellinen. Voin taas juosta.

Matka jatkuu. Rytmi on löytynyt. Yhdessä vaiheessa itken ilosta. Sitten nauran. Melkoinen vuoristorata. En olisi vielä kuukausi sitten uskonut selviäväni ilman leikkauspöytää. Kilometrit seuraavat toistaan. Juoksu tuntuu edelleen hyvältä.

Tajuan lopettaa 35 minuutin kohdalla. Mieli olisi tehnyt juosta enemmän. Olo on voittajan.

Kiitos fysioterapeutille. Ja kaikille muille kannustajille. Ilman teitä en olisi tässä.

Aivan mahtava olo.

Lihas

1.11.2014. Lauantai. H-hetkeen?

Ohjelma: 2xkuntopiiri ja 3-4krt nilkkajumppa.

Torstai. Fysioterapia. ¨ttu tää on ihan lukossa tää sun jalkas. Mitä sä oot tehny tälle?¨

Hetken päästä ryhävalaan mallinen mies huutaa ja itkee laverilla. Nilkka venyy, paukkuu ja rutajaa. Fysioterapeutit lokeroituvat miehen mielessä samaan ihmisryhmään hammaslääkärien ja musiikinopettajien kanssa. Ammattikunta, joka on profiloitunut kostamaan ja siirtämään lapsuuden traumansa seuraaville sukupolville. Pian fyysinen tuska helpottaa. Henkinen on vasta alussa. Mies oppii seuraavat asiat itsestään: Lihakset ovat surkastuneet. Et osaa kävellä, seistä tai kyykistyä. Olet liikkunut väärin jo monta vuotta. Putoaminen maan pinnalle on nopea ja kivulias.

Jalan kuntoutusta harjoitellessa tulee ensimmäinen kehu. ¨Et sä ihan toivoton ole. On täällä joku ajatus liikeradasta.¨ Mies ei ole koskaan ollut itsestään niin ylpeä, kuin oppiessaan nostamaan oikean isovarpaansa irti lattiasta ilman tukea. Ja heti kolmannella yrityksellä. Tunti kuluu nopeasti. Askel kotiinpäin on kevyt.

Nilkkaa on nyt kuntoutettu ohjeiden mukaan kolme päivää. Miehellä on uusi vihollinen. Tasapainolauta. Saatanan keksintö. Siihen kulminoituu kaikki maailmantuska. Mies istuu sohvan reunalla. Laittaa jalan laudalle. Liikkeet ovat pieniä. Kivuliaita. Epävarmoja. Viiden minuutin harjoittelun jälkeen on pakko lopettaa. Kehitystä on kuitenkin jo tapahtunut jo muutamalla harjoituskerralla. Liikkeet ovat varmempia. Kestävyys on parantunut. Mies on päättänyt oppia käyttämään torstaina löydettyjä lihaksiaan.

Onneksi kaikkea liikuntaa ei ole kielletty.

Mies aikoo vielä jonakin päivänä juosta, triathlonoida ja miekkailla.