19.7.2016. Maanantai. Ohjelma: pakkolepo.
Lauantai. Ryhävalaan mallinen mies on huono lomailija. Päätti ottaa muutaman vuoron töistä. Ei pääse läski laiskistumaan. Työmatkat ovat hyvää liikuntaa. Rullaluistimet jalkaan ja tuttua reittiä kohti työpaikkaa.
Päähenkilömme on hyvässä kunnossa. Pumpukkainen olemus kiitää hämmästyttävää vauhtia tietä pitkin. Rytmi on hyvä. Mies nauttii. Edellä ajelee pariskunta polkupyörillään. Hekin nauttivat aurinkoisesta kesäpäivästä.
Kaikki muuttuu kuitenkin nanosekunnissa. Yllättävä käännös keskellä alamäkeä. Äkkijarrutus. Väistöliike. Ryhävalas sukeltaa katuun. Ihmiset sotkeutuvat toisiinsa. Asvaltilla on valaan verta. Kaikki tärisevät. Pyytelevät toisiltaan anteeksi. Tältä tuntuu olla shokissa. "Mä oon ihan kunnossa. Pitää mennä duuniin." Helpottunut halaus.
Ryhävalaan mallinen mies luistelee vielä sata metriä. Pysähtyy bussipysäkille. Päättää mennä sittenkin kotiin bussilla. Vaihtaa kengät jalkaansa ja kaivaa bussilipun esiin. Bussin tullessa mies vilkuttaa pysäyttämisen merkiksi.
Ovi aukeaa. Ryhävalaan mallisen miehen ote maailmasta katoaa hetkeksi. Jalat pettävät alta. Tältä siis tuntuu pyörtyä. Tavarat putoavat maahan. "Anteeks ootsä kunnossa?" -kysyy Nuori, tummahipiäinen linja-auton kuljettaja. Ryhävalas yrittää puhua, mutta ei pysty. Kuljettaja nousee pois penkiltään: auttaa ryhävalaan tavaroineen sisälle ja lähtee liikkeelle.
Bussissa miehen olo paranee. Huimaus vähenee. Kipu on kova muttei sietämätön. "Pärjäätsä varmasti?" "Joo, kiitti. Ja kiitos, että autoit" -Ryhävalas muistaa kiittää auttajaansa poistuessaan bussista.
Mies menee kotinsa kautta sairaalaan. Aloittaa lääkärin määräyksestä pakkolevon. Toipuu. Toipuessaan miettii: olisivatpa kaikki ihmiset kuin tuo bussikuski. Maailmassa olisi silloin paljon vähemmän paskaa.
