2017

29.12.2016. Torstai. Ohjelma: 45min kevyt lenkki.

Ryhävalaan mallinen mies miettii hetken vuotta 2016. Olihan se. Paljon hyviä hetkiä: uusia ja vanhoja ystäviä, ihastumista, mukavia töitä, ensimmäinen puolimaraton, pitkästä aikaa yli sadan kilometrin fillarilenkkejä ja paras sijoitus miekkailun sm-kisoissa ikinä. Vastapainona jättimäisiä pelikaaneja henkisen cessnan turbiiniin melkein burnoutin muodossa, henkisiä ja fyysisiä litsareita ja pettymyksiä itseen ja ympäristöön. Kaiken kaikkiaan aika elämänmakuinen vuosi. Mitä pitemmälle mentiin, sitä paremmaksi 2016 muuttui.

Edessä 2017. Ryhävalas teki harjoitusohjelman ja asetti tavoitteet. 20.5. Läski juoksee/lollahtelee/vyöryy ensimmäisen täyspitkän maratoninsa. Jos virtaa riittää, niin syksyllä toisen. Lisäksi kokeilee ystäviensä ehdotusten pohjalta joka kuukausi uutta tai itselleen tuntemattomampaa urheilulajia. Vuoden kuluessa päähenkilömme nähdään ainakin tanssitunnilla, kiipeilemässä, bodypumpissa ja pumppaamassa resiinaa. Ilmassa on kauhunsekaista urheilujuhlan tuntua.

Ryhävalaan mallinen mies tekee myös kaksi lupausta vuodelle 2017: 

1. Pidän itsestäni huolta.

2. Tapahtui mitä tahansa, niin mä pärjään.

Uusi vuosi. Olen valmis.

Jouluihminen.

24.12.2016. Lauantai. Ohjelma: lepo

Vuosi sitten oli erilainen joulu. Joulu ilman perhettä, ilman lasta. Ahdisti. Vitutti. Hirvitti. Paria päivää aiemmin oli tullut tieto muutosta. Joulupäivänä kutsui kahden kuukauden komennus Tampereella. Näihin aikoihin, hetki ennen joulurauhanjulistusta, teki jo mieli kaivaa lobotomialusikka esiin. Alkaa näivertää paloja pois aivoistaan.

Tämä joulu on erilainen. Ryhävalas ja poikansa pyöriäinen viettävät sen yhdessä. On tavattu ystäviä, leikitty, paistettu sian hanuri, leivottu torttuja, hankittu kuusi ja koristeltu se. Etsitty joulua. Löydetty se.

Huomattu olevamme jouluihmisiä.

Ryhävalaan mallisen miehen syksy oli hektinen. Joulurauha katkaisee kierteen mukavasti. Akut latautuvat. Muutamaan päivään ei ole kiire mihinkään. Talven ja kevään kiireet odottavat. Ne tulevat sitten myöhemmin. Nyt nautitaan tästä. Poika kiipeää syliin katsomaan elokuvaa. Tämä hetki on hyvä. 

Mies huomaa hymyilevänsä. Olevansa oikeastaan aika onnellinen. Elämään on tässä joulujen välissä tullut tärkeitä ihmisiä. Sylissä leikkii Transformerseilla se tärkein. Poika kääntää päänsä. Katsoo silmiin. "Isä. Minä olen onnellinen. Oletko sinä onnellinen. Optimus Prime voittaa pahikset." Ryhävalas miettii. Taitaa olla niin, että oman elämän pahikset ovat myös raskaasti tappiolla.

Rauhallista joulua. Viettäkää se parhaalla mahdollisella tavalla!

Oikeita valintoja.

16.12.2016. Perjantai. Ohjelma: lepo.

Yöllä oli kylmä. Ryhävalaan mallinen mies oli kävellyt pikkujouluista laskuhumalassa kotiin. Kostea syksy oli saanut pienessä turtuneessa mielessä aikaan ajatuksen: "Mitäs jos hetken aikaa ottais vähän rauhallisemmin ja vähän valkaisis?" Mies muisti ajatuksen seuraavana aamuna. Ja sitä seuraavana. Ja vielä sitäkin seuraavana.

Tuosta yöstä on nyt päivälleen kolme vuotta. Enää mies ei muista millaista oli olla humalassa. Tai muistaa jotain: aina oli hyvä idea laulaa karaokea. Krapulan muistaa helpommin. Se olo palaa mieleen aina vatsataudissa. Ei niitä parhaita tunteita.

Alkoholittomuudesta on tullut osa pulskean miehen persoonaa. Muiden juominen ei häiritse, mutta ryhävalas pärjää paremmin ilman. Viihtyy silti juhlissa. Olo on ehjempi. Rauhallisempi. Energisempi. Siinä sivussa on urheilusta tullut taas merkittävä osa elämää. Painosta on puolihuolimattomasti hävinnyt kolmisenkymmentä kiloa. Mies ei pidä sitä huonona asiana.

Ryhävalaan mallinen mies on huomannut omaavansa mahtavia ystäviä. Harva on ihmetellyt miehen valintaa. Lähes poikkeuksetta kaikki ovat sitä tukeneet. Jos joku on yrittänyt väkisin kaataa viinaa kurkusta alas, niin mies ei ole ehtinyt sanoa mitään, vaan joku tärkeä on tullut ja ohjannut kyseisen herran/rouvan sivummalle. Ihminen elää muiden tuesta ja kaipaa hyväksyntää. Ryhävalas on sanoinkuvaamattoman kiitollinen tästä tuesta ystävilleen. Olette huikeita! Toivottavasti pullea päähenkilömme voi joskus maksaa takaisin.

Joskus harvoin sitä osaa vahingossa tehdä itselleen oikeita valintoja. Tämä on ollut sellainen.

Ensi viikolla alkaa harjoittelu kohti uutta tavoitetta. Mies on onnellinen. Tietää ettei se tuki lopu.

Ja se maali? Siitä lisää ensi viikolla.

Lokero.

6.12.2016. Tiistai. Ohjelma: 80min lenkki.

Vapaapäivä. Ryhävalaan mallinen mies on päättänyt katkaista lenkittömän kautensa. Ulkona on pakkasta. Aurinko paistaa. Lenkkarit jalkaan, sykemittari päälle ja reippaana ulos.

Pakkanen saa ihmiset kiinnittämään huomiota pukeutumiseen. Ryhävalaan mallinen mies seuraa kanssalenkkeilijöitä. Lokeroi ihmiset siisteihin nippuihin. Seuraavassa saldo.

1.) Näyttäytyjät. Pukeutuvat uusimpiin juoksuvermeisiin. Ihonmyötäisiin sellaisiin. Suosivat neonvärejä. Sokeakin näkee tämän porukan gasellimaisen, virtaviivaisen askelluksen. Naamalla on usein jähmeähkö hymyntapainen. Tämä porukka ei koskaan hikoile. Pää saattaa hieman nykiä listamusiikin tahtiin. 

2.) Rankaisijat. Näyttävät siltä kuin olisivat liian kovavauhtisen, ylämäkeen juostun maratonin viimeisillä metreillä (oli matkaa sitten takana 300 metriä tai 30kilometriä). Vauhti on kamala. Naama on vääntynyt tuskalliseen irvistykseen. Käsi saattaa vispata jatkuvia litsareita poskille. Suusta kuuluu kovaäänistä ähinää tai verbaalista itseruoskintaa. Räkä, hiki, vaikku ja napanöyhtä lentävät kaaressa lähiympäristöön. Näitä ryhävalaan mallinen mies varoo.

3.) Kesämiehet. Samat shortsit, t-paidat ja aurinkolasit ympäri vuoden. Ihan sama onko pakkasta vai hellettä.

4.) Barbababat. Ryhävalaan mallinen mies tunnistaa kuuluvansa tähän tyhmään. Vaatteita on liikaa. Päällimmäisenä collegehousut ja kauhtunut huppari. Alla kerroksia kuin Paavo Väyrysellä mielipiteitä. Eteneminen on määrätietoista lollahtelua. Maisemia ei katsota. Hikivana muodostaa puron valuvan ihmisetanan perään. 

Päästyään kotiin mies miettii lokeroita.

Toteaa ne turhiksi.

Mikä helvetin tarve meillä on laittaa ihmisiä omiin luokkiinsa?

Kaikki ovat yksilöitä ja juuri hyviä sellaisina kun ovat.

Olen zen.

3.12.2016. Lauantai. Ohjelma: jooga

Ryhävalaan mallinen mies on aina suhtautunut joogaan pelonsekaisin tuntein. Joogaa harrastavat ihmiset ovat ärsyttävyyteen asti tasapainoisia, ylimaallisen notkeita ja epämääräisen kiusaannuttavalla tavalla maailmaasyleileviä. Mies on puolestaan varsinkin viime päivinä ollut melkoinen kiukkupylly. Ohjattu joogatunti on ehkä viimeinen paikka, mistä ryhävalas kuvitteli itsensä löytävänsä. Niin kuitenkin kävi. Kaikkea sitä työpaikan virkistyspäivänä tekee.

Joogasessio tapahtuu Tallinnassa. Ryhävalaan mallinen mies osoittaa taktista pelisilmää. Uudet asiat kokeillaan kaukana kotoa. Puolimaraton Torniossa ja potentiaalinen valaistuminen ulkomailla. 

Mies astuu ryhmän mukana saliin. Suitsukkeet tuoksuvat. Nurkassa sijaitsevasta ghettoblasterista kuuluu Intialaista joikumusiikkia. Pienikokoinen, epäilyttävän notkealta vaikuttava nainen istuu tilan etuosassa ja puhuu rauhoittavalla äänellä. Ryhävalas löytää mattonsa. Istuu alas. Katselee ympärilleen. Varmistaa pakotien sijainnin.

Tunti osoittautuu kahdeksi tunniksi. Päällä ei tarvitse seisoa. Vaikeille liikkeille löytyy aina helpompi vaihtoehto. Ohjeet ovat selkeitä. Rentoutuminen onnistuu. Kauhukseen mies huomaa nauttivansa olostaan. Taipuvansa ajoittain kummallisiin on asentoihin.

Ikinä ei pitäisi olla ennakkoluuloja. Millä ei saa aikaan muuta kuin pahaa oloa.

Avoimin mielin ryhävalaan mallinen mies katsoo eteenpäin.

Seuraavaan ohjattuun joogatuntiin saattaa kuitenkin mennä aikaa.

Ehkä joogaan yksin salaa pimeässä.