Lokero.

6.12.2016. Tiistai. Ohjelma: 80min lenkki.

Vapaapäivä. Ryhävalaan mallinen mies on päättänyt katkaista lenkittömän kautensa. Ulkona on pakkasta. Aurinko paistaa. Lenkkarit jalkaan, sykemittari päälle ja reippaana ulos.

Pakkanen saa ihmiset kiinnittämään huomiota pukeutumiseen. Ryhävalaan mallinen mies seuraa kanssalenkkeilijöitä. Lokeroi ihmiset siisteihin nippuihin. Seuraavassa saldo.

1.) Näyttäytyjät. Pukeutuvat uusimpiin juoksuvermeisiin. Ihonmyötäisiin sellaisiin. Suosivat neonvärejä. Sokeakin näkee tämän porukan gasellimaisen, virtaviivaisen askelluksen. Naamalla on usein jähmeähkö hymyntapainen. Tämä porukka ei koskaan hikoile. Pää saattaa hieman nykiä listamusiikin tahtiin. 

2.) Rankaisijat. Näyttävät siltä kuin olisivat liian kovavauhtisen, ylämäkeen juostun maratonin viimeisillä metreillä (oli matkaa sitten takana 300 metriä tai 30kilometriä). Vauhti on kamala. Naama on vääntynyt tuskalliseen irvistykseen. Käsi saattaa vispata jatkuvia litsareita poskille. Suusta kuuluu kovaäänistä ähinää tai verbaalista itseruoskintaa. Räkä, hiki, vaikku ja napanöyhtä lentävät kaaressa lähiympäristöön. Näitä ryhävalaan mallinen mies varoo.

3.) Kesämiehet. Samat shortsit, t-paidat ja aurinkolasit ympäri vuoden. Ihan sama onko pakkasta vai hellettä.

4.) Barbababat. Ryhävalaan mallinen mies tunnistaa kuuluvansa tähän tyhmään. Vaatteita on liikaa. Päällimmäisenä collegehousut ja kauhtunut huppari. Alla kerroksia kuin Paavo Väyrysellä mielipiteitä. Eteneminen on määrätietoista lollahtelua. Maisemia ei katsota. Hikivana muodostaa puron valuvan ihmisetanan perään. 

Päästyään kotiin mies miettii lokeroita.

Toteaa ne turhiksi.

Mikä helvetin tarve meillä on laittaa ihmisiä omiin luokkiinsa?

Kaikki ovat yksilöitä ja juuri hyviä sellaisina kun ovat.