sunnuntai 24. elokuuta 2014

Pieni talo preerialla.

23.8.2014. Sunnuntai. H-hetkeen 12 päivää.
Ohjelma: 50m lenkki ja kuntopiiri.

Ryhävalaan mallinen mies on täynnä tarmoa. Hän solahtaa lenkkivaatteisiin. Ajattelee korjaavansa uudet makkarankuorihenkiset juoksuhousunsa. Virittää sykemittarin. Päivittää soittolistan. Ampaisee pihalle. 

Tästä se lähtee. Ensimmäinen juoksulenkki kolmeen kuukauteen. Ja tähän se loppuu. 50 metriä lähtöviivasta. Jalka ei vaan kestä. Ensimmäisistä askeleista lähtien tuntuu painetta. Joka askel tuntuu yhä pahemmalta. Ei pysty. Järki pakottaa lopettamaan.

Mies itkee harvoin. Katsoessaan Pientä taloa preerialla ja nyt. Ingallsin Laura juoksi alkuteksteissä alamäkeä. Mies ei pysty edes siihen. Nöyrtyneenä ja allapäin mies palaa kotiin. Hissillä.

12 päivän päästä pitäisi olla triathlonkunnossa. 

Jännäksi menee.

Jatkan harjoituksia.

Ensi kerralla menee jo sata metriä.

torstai 21. elokuuta 2014

Lahko.


21.8.2014. Torstai. H-hetkeen 15 päivää.
Ohjelma: 2x60min polkupyörällä.

Palaute. Se on parasta. Tänään sitä tuli kolmesti. Ensimmäinen palaute oli positiivinen. Työmatkalla vanha ystävä kehui blogia. Ei siitä sen enempää. Kiitos Jussi.

Hieman myöhemmin ajauduin keskusteluun.
"Moi. Mä oon lukenu sun blogia, se on tosi kiva."
"Kiitos." (Vanhemmiten sitä ajoittain muistaa käytöstavat)
"Sitä lukee tosi mielellään, koska sä et tuputa uskoas siinä oikeestaan ollenkaan."
"??? Siis niinku..tota..öö.. häh.. vittu.. siis..mitä..niinku..???" (Harvoin sitä jäätyy, mutta kun se tapahtuu, niin se tapahtuu kunnolla.)
"Niinko sähän oot tullu uskoon ku sä et juo ja tollee."
"Okei."
"Et kiitti. Jatka samaan malliin. Sua on kiva lukea."
"Joo."
Poljin paikalta ihan hippasen hämmentyneenä.

Eikä siinä vielä kaikki. Hieman myöhemmin. Tuttava 3.
"Moi. Sulla on hyvää tekstiä."
"Kiitos." (Käytöstavat ihme kyllä pelaavat myös hämmentyneenä.)
"Mihin lahkoon sä oot liittynyt?"
(Tällä kertaa olin varustautunut, verbaalinen veitsi leikkaa ilmaa kuin mummo eilistä pullaa.)
"Joo, mä oon kohta vuoden ollu naprapaatti." (Yritin olla hauska.)
"Ai. Jännä. Mä oon kanssa miettiny, mut kyl mä haluun käydä baarissa. Ei musta olis tohon." (Pieleen meni.)
"Joo. Se tuli mulla aika yllättäen. Vähän niinkuin naksahti selkärangasta."
(Kun se kuoppa on kaivettu, niin kaivetaan sitä syvemmälle kunnes hukutaan.)
"Hei toi on oikeesti tosi kunnioitettavaa. Sä oot muuttunu tosi paljon. Nähään."
"Joo. Nähään."

Näin tänään. 

Mitäs me naprapaatit.

Viikon ensimmäinen pyörälenkki kastumatta.

Se oli kiva.

maanantai 18. elokuuta 2014

Valinta.


18.8.2014. Maanantai. H-hetkeen 18 päivää.
Ohjelma: 60min fillarilla, kuntopiiri.

8 kuukautta sitten. 20 astetta pakkasta. Olin kauttaaltani jäässä. Jäätävässä laskuhumalassa. Kävelemässä pikkujouluista kotiin. Pienessä, spriin kyllästämässä päässäni kypsyy ajatus: en halua enää krapulapäiviä. Seuraava aamu. Herään sohvalta. Lapsi huutaa. Päätä särkee. Suussa maistuu kissan virtsa. Eilisellä kävelyllä syntynyt ajatus palaa mieleeni. Ei enää tätä.

Valitsin krapulattomat aamut. En ole katunut. Tuntuu hyvältä. Veikkaan läheisten olevan tyytyväisiä valintaani. Käyn edelleen baarissa. Tapaan ystäviä. Tuopin sijasta edessäni on colaa tai kahvia. Saatan lähteä ennen pilkkua kotiin. Se on muuttunut.

Ottaisi päähän, jos baarit menisivät aikaisemmin kiinni. Ihmisillä olisi kiire vetää itsensä humalaan. Jatkot alkaisivat aiemmin ja nukkumisrauhani olisi uhattuna. Työpaikkojen menetyksestä en puhu. Kaikki sen toivottavasti tajuavat.

Viime keväänä valitsin urheilun. Kahdeksantoista päivän päästä on triathlon.

Nyt olen ollut viikon polttamatta tupakkaa.

Mitä helvettiä on tapahtunut?

Jos tämä on se kuuluisa kriisi, niin ei tästä haittaa ole.

Käykää ihmiset keikoilla ja baareissa!

Jos ette käy, niin niitä ei pian ole.

Se olisi tylsää se.

torstai 14. elokuuta 2014

Hämmennys.


14.8.2014. Torstai. H-hetkeen 22 päivää.
Ohjelma: venyttely ja kuntopiiri.

Kohtaaminen:

¨Sä oot kyllä sporttinen jätkä.¨
Ryhävalaan mallinen mies katselee ympärilleen. Missä menee joku urheilijanuorukainen. 
Hetkinen. Se puhuu mulle. Mies häkeltyy.
¨Hähvittu?¨
Mies reagoi melkein käytösoppaan mukaisesti. Näin saat mammonaa, ystäviä ja vaikutusvaltaa.
¨Nii. Sä näytät siltä, että oot hyvässä kunnossa.¨
Mies tajuaa olevansa rehellisen kehun kohteena. Hämmennys ei juuri helpota.
¨Öö. Kiitti. Joo. Oon mä vähän urheillu niinkutota.¨
Punastellen mies liukenee sivummalle naama punaisena kuin rakastuneen sielu. 

Mitä just tapahtui? Sporttiseksi miestä on kehuttu viimeks... Ei ikinä. Jännä. Kaskelottius here i come! Kehut tuntuvat hyviltä.

Kehukaa toisianne! 

Olette kauniita! 

Viisaita! 

Hyviä! 

Parhaita! 

Nykyisessä vittuiluun ja syyllisten etsintään keskittyvässä kulttuurissamme on liian vähän kehuja. 

Ryhävalaan mallinen mies palautetaan maanpinnalle. Sisarenpoika juoksee äitinsä luokse Homer Simpson -frisbee käsissään. Iloinen huuto kaikuu pihalla: ¨Äiti kato! Lauri-eno!¨

Ryhähävalaan mallinen mies hymyilee. 

Se on silti sporttinen jätkä.





tiistai 12. elokuuta 2014

Sade.



12.8.2014. Tiistai. H-hetkeen 24 päivää.
Ohjelma: 2 tunnin fillarilenkkiä, 45min sauvakävelyä, kuntopiiri ja venyttelyä.

Suomalaisilla on taipumus yllättyä sääilmiöistä. Kesken eilistä aamulenkkiä alkoi sataa. Taivaalta tuli vettä. Kiinnitin huomiota ihmisten reaktioihin:

Jalkakaytävillä liikkuvat ihmiset muistuttavat baarista pilkun jälkeen ulos ohjattuja piripäisiä oravia. Kaikki juoksevat minne sattuu. Kukaan ei näe mitään. Vauhti on pääasia. Maailma on hetkessä täynnä raajoja, sateenvarjoja ja hallitsematonta kaaosta. 

Pikantin mausteensa edelliseen tuovat sateen yllättämät pyöräilijät. Ilmeisesti vauhdin lisääminen vähentää kastumisen riskiä. Kaikki polkevat kuin hullut. Liikennevalojen ja pyöräteiden merkitys unohtuu. Kukaan ei myöskään pysähdy. Ei edes vahingossa. Eikä katso ympärilleen.

Autoilijat eivät pelkää kastumista. He istuvat sisällä ja ajavat autojaan. Eivät usko kenenkään liikkuvan ulkona sadesäällä. On olemassa vain autoja. Pyöräilijät löytävät itsensä konepelliltä.

Pitäisikö kaikkien liikkujien hidastaa joskus sateella? Katsoa ympärilleen. Antaa sateen kastella.

Tänäkin aamuna satoi. 

Puoli kuuden aikaan tie oli tyhjä. 

Sai polkea rauhassa. 

Parasta ikinä.

lauantai 9. elokuuta 2014

Testi



9.8.2014. Lauantai. H-hetkeen 27 päivää.
Ohjelma: kuntopiiri

Rakas päiväkirja. Viikko sitten sain idean. Tavalliseen tapaani, hetkeäkään ajattelematta, päätin toteuttaa sen. Pakkasin aamusella vaihtovaatteet ja kolme litraa vettä reppuun. Latasin mp3-soittimen. Rasvasin ruhoni aurinkosuojalla. Nousin pyörän selkään. Lähdin polkemaan. Maali oli 95 kilometrin päässä oleva saari Isnäsissä. Saaressa oli tuttuja partioleirillä. Toivoin saavani siellä ruokaa.

Musiikki pauhasi. Oli Kikkaa ja Ramonesia. Mies polki. Hiki virtasi. Vartin kuluttua aurinkosuoja oli huuhtoutunut hien mukana pois käsivarsista. Voi kusi. 

Noin viidentoista kilometrin välein oli juomatauko. Vesipullot tyhjenivät kuin tili palkkapäivänä. Välillä tankkasin myös lapsen syntymäpäiviltä jääneitä suklaavohveleita. Vohvelit maistuivat öylätiltä. 

Helsingin ja Porvoon välillä ei juurikaan liikkunut autoja. Vain pyöräilijöitä. Superpyöräilijöitä. Alexander Stubbin pikkusiskoja ja -veljiä loistavine, valkoisine hampaineen, tiukoissa pyöräilyvermeissä ja hyytymätön hymy naamallaan. Mies ei nähnyt maisemia. Ainoastaan rytmisesti loittonevia konemaisia pakaroita. Toivottavasti joku Ken -nukke liukastuu hikiseen jokeen, ajatteli ryhävalaan mallinen mies. 

Kaksi tuntia. Ensimmäinen eksyminen. Kaikki tiet vievät muualle kuin Porvooseen. Mies nöyrtyy. Kaivaa repustaan älykkään puhelimen. Ylimääräinen kymmenen kilometrin lenkki. Käsivarsia polttelee. Kuumuus tiivistää hien ja pölyn tahmeaksi geeliksi. Tätä ei välttämättä olisi tarvittu.

Porvoo olisi varmasti kaunis kaupunki, jos höyrystyneiden lasien läpi siitä olisi jotain nähnyt. 
Mukulakivet ovat Peevelin keksintö. Niitä Porvoossa on ihan liikaa. Mies ei pysähdy. Jalat tikkaavat ja taajama jää taakse.

Isnäsissä mies pitää ensimmäisen tauon. Tukee paikallista kahvilayrittäjää. Ostaa colan ja vehnäisen kinkkusämpylän. Sämpylän sisälle on piilotettu kokonainen kananmuna. Se pelastaa. Munaisa öylätti. Kaikki muut asiakkaat puhuvat ainoastaan toista kotimaista. Turisti sulautuu joukkoon. ¨Är du Tumppis broidi?¨ ¨Nää.¨ ¨Vil du ha en öl?¨ ¨Nää. Jag är med cyckel.¨

Viimeiset kilometrit taittuvat raivolla. 108 kilometriä. Viisi tuntia. Ei tuntunut pahalta. Sauna teki hyvää. Valas kävi myös uimassa. Leirillä meni seuraavaan päivään. Palautuminen oli yllättävän helppoa. Kiitos asianosaisille.

Nyt vielä odotellaan, että jalka kestää juoksua.

Olen aikataulussa.