torstai 29. joulukuuta 2016

2017

29.12.2016. Torstai. Ohjelma: 45min kevyt lenkki.

Ryhävalaan mallinen mies miettii hetken vuotta 2016. Olihan se. Paljon hyviä hetkiä: uusia ja vanhoja ystäviä, ihastumista, mukavia töitä, ensimmäinen puolimaraton, pitkästä aikaa yli sadan kilometrin fillarilenkkejä ja paras sijoitus miekkailun sm-kisoissa ikinä. Vastapainona jättimäisiä pelikaaneja henkisen cessnan turbiiniin melkein burnoutin muodossa, henkisiä ja fyysisiä litsareita ja pettymyksiä itseen ja ympäristöön. Kaiken kaikkiaan aika elämänmakuinen vuosi. Mitä pitemmälle mentiin, sitä paremmaksi 2016 muuttui.

Edessä 2017. Ryhävalas teki harjoitusohjelman ja asetti tavoitteet. 20.5. Läski juoksee/lollahtelee/vyöryy ensimmäisen täyspitkän maratoninsa. Jos virtaa riittää, niin syksyllä toisen. Lisäksi kokeilee ystäviensä ehdotusten pohjalta joka kuukausi uutta tai itselleen tuntemattomampaa urheilulajia. Vuoden kuluessa päähenkilömme nähdään ainakin tanssitunnilla, kiipeilemässä, bodypumpissa ja pumppaamassa resiinaa. Ilmassa on kauhunsekaista urheilujuhlan tuntua.

Ryhävalaan mallinen mies tekee myös kaksi lupausta vuodelle 2017: 

1. Pidän itsestäni huolta.
2. Tapahtui mitä tahansa, niin mä pärjään.

Uusi vuosi. Olen valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti