Taapero.

16.10.2014. Torstai. H-hetkeen ?
Ohjelma: fysioterapia

Eilen oli pelätty tuomiopäivä. Ortopedi. Tapaaminen kesti vartin. "Sulla on täällä tällainen kuluma. Ja täällä. Ja täällä. Ja muuten täällä. Ja..." Esitelmän edetessä muodostui aivoihini kuva amputaatiosta. Verilammikoista. Suolenpätkistä. Pyörätuolista. Hautakivestä. Olin väärässä. "Ei lähetä vielä leikkaamaan, koska siinä on riskejä. Sä oot tollanen urheilullinen kaveri (en aistinut sarkasmia), niin kokeillaan ensin pari kuukautta fysioterapiaa. Tässä on sulle lähete." Jahas. Ei kai siinä sitten. Kiitin ortopedisetää ja poistuin poliklinikalta. Varasin ajan fysioterapeutille.

Fysioterapia. En oikein tiennyt mitä odottaa. Mielikuvissani näin Jane Fondan tahtiin trikoissaan väkipakolla jumppaavia mummoja ja Vietnam-veteraaneja nojapuilla. Petyin taas. Vittu. Ihme touhua. Terapeutti oli mukava. Ei hikinauhaa. Ei nojapuita. Ei Jane Fondaa.  Sen sijaan oli antoisaa keskustelua ja jalan tutkimista ja seikkaperäistä ohjeistusta. Asetettiin myös tavoite. Minut saadaan taas juoksemaan. Triathlonoimaan. Miekkailemaan. Kelpaa.

Selvisi seuraavat asiat: Jalka on jäykkä. Jalkaterä on kääntynyt sisäänpäin. Kaikki lihakset ja jänteet ovat lukossa. Varvas on jollain tapaa viturallaan. En osaa kävellä. Enkä ilmeisesti myöskään seistä. Hiljaiseksi veti. 

Nyt opettelen uudestaan kävelemään.

Sitten aion opetella juoksemaan.

Tahtotila on.

Ja nyt on myös ohjeet.

Tästä se taas lähtee.

Olen valmis.

Olen taapero.