Tunneli.

7.10.2014. Tiistai. H-hetkeen? Ohjelma: magneettikuvaus.

Odotettu päivä. Tämän eteen on tehty töitä. Kuunneltu jonotusmusiikkia. Sitä yhtä biisiä. Monena päivänä. Aamuisin ja iltapäivisin. Alunperin ajan piti olla kuukauden päästä. Palvelu puhelimessa on ollut hyvää ja asiallista. Vaihteen irmat ovat jo vähän kuin vanhoja kavereita. Lopulta sain ajan siirrettyä tähän päivään.

Kuin olisi ensimmäisille treffeille menossa. Sydän hakkaa. Suu kuivuu. Rohkaisuryyppy ei tekisi pahaa. Tein virheen. Googletin sairaalan kuvaa. Tuloksissa oli hirmu monta aukirevittyä jalkaa. 

Pääsen ajallani pukukoppiin. Tuttavallinen rouvashenkilö ohjeistaa ottamaan korvakorut ja muut metallit pois päältä. Housut vaihtuvat sairaalan hailakanvihreisiin potilasverkkareihin. Erehdyn katsomaan peiliin. Minua katsoo lobotomiapotilas, joka on hukannut nenäliinan päästään.

Kuvaushuone. Mieleen tulee tieteiselokuvan mielisairaala. Huone on valkoinen. Katossa oleva lamppu on peitetty pleksillä, jossa on sininen taivas ja valkoisia pilviä. Pleksistä on helppo pestä roiskeet pois. Keskellä huonetta on pesukoneen näköinen, yllättäen valkoinen laite, jonka keskellä on jalan mentävä tunneli. Pesukoneen edessä on yksijalkaisille tehty gynekologin tuoli. Istun tuoliin. Hoitajan kanssa yhteistyössä survotaan jalka luonnottomaan asentoon sinne tunneliin. Tuetaan se tyynyillä paikalleen. Kipu on aika mojova. Saan kuulokkeet korviini. Kuvaus voi alkaa. Tai ei voi. Jalkaa runnotaan parempaan asentoon vielä viisi kertaa.

"Seuraavaksi kuulemme Jean-Pierre Papinin soittavan Claude Makelelen 1723 rakennetuilla uruilla Michel Platinin sonetin seitsemälle sellolle ja viidelletoista kukkopillille. Musiikin sovitus Laurent Blanc." -Kehrää tekoaistillisesti hunajainen naisääni kuulokkeissani. Suljen silmäni. Musiikki on kuin hautajaisissa. Sieluni silmin näen arkkuni liukuvan hihnalla kohti Moolokin kidan ahnaita liekkejä. Huudan ajatuksissani hoitajarouvaa vaihtamaan kanavaa. Turhaan. Kukaan ei kuule.

Tunnin kuluttua hoitaja auttaa minut pois tunnelista ja tuolista. Olen kuulemma hyvä potilas.

Kiitän kohteliaasti.

Ulkona paistaa aurinko.

Viikon päästä on ortopedi.

Saa nähdä paistaako enää silloin.