Aikahyppy.

21.1.2015. Keskiviikko. Ohjelma: Kivunsekainen lepo, buranaa ja venyttelyä.

Tiistai-ilta. 18.45. Töölön kisahalli. Miekkailutreenit. Ensimmäiset sellaiset sitten viime talven (sitä ennen taukoa olikin hätäiset kymmenen vuotta). Jännitystä ilmassa. Kestääkö nilkka? Entä pää? Maltanko ottaa tarpeeksi rauhallisesti?

Aikahyppy. Samat naamat kuin vuosi sitten. Ja kymmenen vuotta sitten. Ja kaksikymmentä. Hymyjä. Tervehdyksiä. Ystäviä. Parhaasta päästä. Jännitys vaihtuu odotukseksi. 

Alkulämmittely sujuu leppoisasti. Jalka kestää. Olo rentoutuu.

Ensimmäinen lajiharjoitus. Jalkatyö. Noin kolmen minuutin jälkeen jalat menevät helvetilliseen kramppiin tai johonkin muuhun vastaavaan murhakuppaan. Se siitä rauhallisuudesta sitten. Toisaalta tuntuu kuitenkin hyvältä. Liikeradat ovat edelleen oikeita ja nilkka tuntuu kestävän rasituksen. Jos joku katsoisi salin ovesta, niin näkisi kun lihava mies liikkuu sulokkaasti kuin balettia tanssiva norsu.

Jalkatyön jälkeen läskiä sullotaan makkarankuoreen nimeltä miekkailupuku. Kypärä päähän ja ottelemaan. Mihinkään en osu. Koordinaatio on hukassa. Tasapainoa ei ole. Pää tietäisi mitä tehdä, mutta lihakset eivät reagoi. Hiki virtaa kuin vesi Niagaran putouksilla. Hauskaa on silti. Viisi ottelua. Vahingossa voitan niistä kolme. 

Olen palannut kotiin.

Tämä ei jää tähän.

Pariin päivään en varmaan pysty kävelemään, mutta se ei haittaa.