tiistai 6. tammikuuta 2015

2015


6.1.2015. Tiistai. Ohjelma: Tv40, lihaskunto, jalkatreeni, venyttely.

Vuosi vaihtui. Sairastellessa. Ryhävalaan mallinen mies on kunnon työntekijä. Pakollisen loman aikana ehti tehdä suunnitelmia. Uusi h-hetki on asetettu. Treeniohjelma on tehty. Nyt puuttuu enää toteutus. Urheilu alkoi tänään. Flunssa hävisi taistelun ihmiselle. Ehkä.

Ulkona oli 15 astetta pakkasta. Saatanan kylmä. Ei auta. Lenkille on lähdettävä. Riittävästi kerroksia. Michelin-mies verkkahousuissa ja lenkkareissa. Ilma on kaunis. Mies on hikinen ja ruma. Eikä katso maisemia. Ei pysty. Tuijottaa jäätyneillä silmillään eteensä. Köpöttelee menemään. Vauhdin hurmaa ei liikkeestä löydy. 40 minuuttia ei tänään tunnu kauhean lyhyeltä. Kotona olo tuntuu voittajalta.

Positiivisia asioita: Lenkki tuli juostua. Treeniohjelma pitää. Nilkassa ei tuntunut kipua. Lenkin soittolista oli hyvä. En laulanut mukana. Ulkona ei ollut liukasta. Liikkeellä ei ollut paljoa ihmisiä -sai rauhassa lyllertää eteenpäin.

Näillä mennään. Tavoitteena vuosi ilman urheiluvammoja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti