Olipa kerran ryhävalaan mallinen mies. Mies, joka päätti ottaa keski-iänkriisipäissään itselleen tavoitteen. Triathlonin olympiamatka. Kesällä 2014. Kyseistä matkaa varten pitää supistua kaskelottimittoihin ja ilmeisesti hieman harjoitella. Tämä blogi on tarina matkasta kohti tuota urheilusuoritusta. Ja urheilusta noin yleensä.
perjantai 26. helmikuuta 2016
Syötävät kalusteet.
26.2.2015. Perjantai. Ohjelma: 14km tasavauhtilenkki. Toinen päivä ilman tupakkaa.
Ryhävalaan mallinen mies on sympaattinen kaveri. Positiivinen ilmestys. Paitsi tänä aamuna. Herää huonosti nukutun yön jälkeen kuudelta. Otsassa alkaa välittömästi sojottaa mellevän kokoinen Turku. Kielessä tuntuu kasvavan rahkasammalta. Tuntuu kuin joku pistelisi neuloilla silmämuniin. Ryhävalaanmallisen miehen tekee mieli syödä kalusteita pahimpaan ahdistukseen. Mies ei kuitenkaan tee niin, vaan keittää itselleen kahvia. Syö aamupalaa. Alkaa toimia.
"24 tunnin kuluttua hiilimonoksidi poistuu kehostasi täysin ja keuhkot alkavat puhdistua." Teoria testiin. Läski lenkille. Ryhävalaan mies lylleröi sohjossa kahden tunnin lenkin. Keuhkojen puhdistuminen tarkoittanee sitä, että normaalin hikivanan lisäksi jälkeen jää myös limapolku. Lenkkeilevä mies tuntee olonsa ympäristörikokseksi. Onneksi poluilla ei liiku juurikaan muita ihmisiä.
Mies saa lenkkinsä suoritettua. Parrasta kasvaa jääpuikkoja. Kiukku helpottaa ainakin vähäksi aikaa. Illalla on tulossa koetus teatteriesityksen muodossa. Miestä pelottaa. Lavalla saattaa olla yksi hieman tavallista hermoheikompi näyttelijä.
Mies toteaa mielessään: Elän oman elämäni mustaa komediaa. Menee suihkuun.
Kyllä tää tästä.
Toivottavasti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti