keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Eteenpäin.


31..2015. Torstai. Ohjelma: ansaittu lepo.

Vuosi 2015 oli ryhävalaan mallisen miehen elämässä merkittävä. Oli raivokas määrä henkistä veriripulia. Yksilötasolla elämä kiukutti.  Isommalla tasollakin kiukutti. Juha Sipilä kusi kansakunnan muroihin. Puupäät palasivat ajassa taaksepäin ja keksivät polttopullon. Känni ja läppä antoivat ihmisille syyn olla pölvästejä. Kaikesta selvisi sanomalla "Sori siitä." Mies ei koskenut edelleenkään alkoholiin. Itsensä kerääminen vaati huomattavasti enemmän. Mies alkaa kuitenkin olla ehjä. Nilkatkin ovat pysyneet ehjänä. Ihmeiden aika ei ole ohi.

Vuodessa oli myös positiivisia asioita: Mies sai yläfemman David Hasselhoffilta. Laihtui lähemmäs kaskelottimittoja. Voitti miekkailukilpailun. Osallistui useampaan pikkujouluun. Kävi rock-festareille ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Muutti ja laittoi elämäänsä järjestykseen samaan aikaan kämppänsä kanssa. Rakensi itselleen positiivisia rutiineja ja pääsi rakentamaan niitä muille. Alkoi taas arvostaa itseään. Vietti elämänsä parasta aikaa olemalla isä pojalleen.

Elämään tuli myös merkittäviä ihmisiä. Maailman parhaita sukulaisia ja ystäviä jotka kannattelivat pahimman yli. Töissä ja vapaalla. Myös loppuvuodesta tärkeitä ihmisiä tuntui putkahtelevan joka puolelta. Osa oli uusia, osa vanhempia tuttavuuksia. 

Jouluna mies muutti Tampereelle. Rikastaa paikallista urheilukulttuurin valuttamalla hikeään paikallisille pientareille. Uusia haasteita. Ryhävalas ei pelkää. On valmis tekemään oman suorituksensa. Tietää sen riittävän. Tuntuu oppivan muutaman murteen aika nopeasti. Sori siitä Helsinkiläiset ystäväni.

Edessä on vuosi 2016. Tuntuu siltä, että siitä tulee hyvä.

Katse on eteenpäin.

Ainakin juoksen sen saatanan maratonin.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Kaksi vuotta kahvia.




15.12.2015. Tiistai. Ohjelma: 8,5km rennosti hölkäten.

Aamuyö 16.12.2013. Sataa räntää. Yksinäinen hahmo kävelee työpaikkansa pikkujouluista kohti kotiaan. Laskuhumala. Edessä pelottava krapula jota aamuiset vaipanvaihdot eivät juuri tule helpottamaan. Ryhävalaan mallisen alkoholin turruttamassa päässä syntyy ajatus: Jos olisin hetken juomatta.

Tuosta päivästä on nyt kulunut kaksi vuotta. Paljon on tapahtunut: läheisiä on kuollut, perhe on eron myötä hajonnut ja yli puoli vuotta meni kävelemään opetellessa nilkkojen sanottua sopimuksensa irti. Kaikesta huolimatta alkoholiton hetki on jatkunut.

Peilistä katsoo nykyisin varsin erinäköinen mies. Turvotus on kadonnut ruhosta, silmistä ja mielestä. Itsetunto on alkanut palautua ja tasapaino löytyä. Olo alkaa olla vähintään kohtalainen. Paino on pudonnut melkein 30 kiloa. Urheilusta on tullut taas tärkeä osa elämää. Nautin ensimmäistä kertaa elämässäni juoksemisesta. Löysin myös kymmenen vuoden jälkeen tieni takaisin miekkailusalille. Mihinkään en osu, mutta yrittäminenkin on hienoa. Teatterin tekeminenkin tuntuu parin vuoden tauon jälkeen oikealta.

Ihmiset ovat mahtavia. Vanhempien,  siskon ja ystävien tuki on ollut huikeaa ja auttanut jaksamaan. Kiitos teille, olette parhaita.

Jatkan tulevaisuudessakin kahvin voimalla.

Käyn edelleen baareissa ja keikoilla.

Poika. Sinulla on edelleen selvä isä.

Isä, joka juoksee kesällä elämänsä ensimmäisen maratonin.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Ulos kuplasta.


18.10.2015. Sunnuntai. Ohjelma: 105min hölkkä.

Suomalainen urheilijamies on myyttinen hahmo. Yksin treenaava erakko. Mietaan Jussi naulasi pätkät kakkosnelosta Nokian Kontioihinsa, paineli kesät ja talvet  ladulla 23 tuntia vuorokaudessa tasatyönnöin ylämäkeä. Loput kaksi tuntia se istui alasti avannossa ja söi kilotolkulla mämmiä parta tutisten. Myllylän Mika ei tarvinnut suksia, sille riitti sauvat ja suo. Siellä se hölkkäsi räkä poskella kainaloita myöten lietteessä ja tuhisi. Rätyseppo heitteli pellolla heinäseipäitä satoja metrejä jupisten itsekseen ja kiroten pahaa maailmaa. Sen ainoan kerran kuin Virenin Lasse juoksi yhdessä muiden kanssa, niin se tuupattiin kumoon. Vielä nousi ja voitti ne kisat. Saatana.

Suomalainen urheilijamies puhuu ainoastaan saunassa juotuaan pullon viinaa, huitoessaan lehdettömällä vihdalla kohtalotoveriltaan selkänahkaa rikki varmoin ottein. Puheenaiheina ovat pillu, viina, äiti ja My little ponyn uusin jakso. -Eli kukaan ei oikeasti tiedä, koska ulos astuessaan miehet ovat hiljaa. Menevät seuraavana aamuna lenkille.

Tällä viikolla ryhävalaan mallinen mies ponnisti ulos urheilijakuplastaan. Otti riskin. Lähti lenkille ystävän kanssa. Vieläpä viehättävän sellaisen. Keskusteli koko lenkin ajan. Paransi maailmaa. Nautti. Juokseminen tuntui kulkevan kevyemmin ja nopeammin. Mies hämmentyi. Hölkkääminen voi olla sosiaalinen tapahtuma. Terapeuttinen kokemus. Kaverilenkki pitää kokea pian uudestaan. Tästä voi tulla tapa.

Matkaa maaliin 1171km. 

perjantai 9. lokakuuta 2015

Keski-ikä?


9.10.2015. Perjantai. Ohjelma: 9.7km lenkki rennosti.

Dear Eki. 

Olen Lauri. 40-vuotias ylipainoinen mies Helsingistä. Tänään on perjantai. Muut lähtivät töiden jälkeen kaljalle, minä en. En tosin ole vuoteen ja kymmeneen kuukauteen juonut alkoholia, mutta se on mitätön sivuseikka. Lapsikin oli äidillään. Olisi ollut helppo mennä. Laitoin lenkkarit jalkaan ja juoksin reppu selässä töistä kotiin. Matkaa oli kymmenisen kilometriä. Hölkkääminen oli helppoa ja mukavaa. 

Matkan aikana kuuntelin musiikkia. Kaija Koota ja Paula Koivuniemeä. Fiilistelin ja lauloin mukana: "Tinakenkäni kun sulaa naamaan." En ajatellut karaokea. Lenkkipolulla laulaminen tuntui hyvältä ajatukselta. Oli jotenkin sellainen järkyttävän itsetyytyväinen olo.

Sitten päähäni iski ajatus. Mätkähti eturaivoon kuin Thorin kakkavaippa. Mikä minussa on vikana? Olenko keski-ikäinen? Mieleltäni sairas? Onko tähän parannuskeinoa?

Apua. 

Nimim. Ryhävalaan mallinen mies.

Matkaa maaliin on 1228km.


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Motivaatio.


20.9.2015. Sunnuntai. Ohjelmassa 8km lenkki vähän edellisiä kovempaa.

Ryhävalaan mallisella miehellä oli paska aamu. Yö oli jostain syystä nukuttu huonosti. Kahvi oli loppu. Kämpässä näytti räjähtäneen pommi. Elämässä tuntui olevan liikaa aikatauluja. Uutiset ja sosiaalinen media oli täynnä toinen toistaan messevämpää pippelöintiä liittyen talouteen ja maahanmuuttajiin. Lyhyesti sanottuna maailma oli astetta tavanomaisempaa vinommassa. 

Ohjelmassa oli lenkki. Ainakin aurinko paistaa. Sitä mies oli pari päivää sitten toivonut. Ylös, ulos, verkkahousut vinoon ja hölkälle. Helvetinperkeleenperse. Täällähän on kuuma. Missä on räntäsade? Missä luuytimiä vilvoittava myrskytuuli? Kelihän on ihan hyppykuppainen. Täällähän tulee hiki. Miehen ajatukset olivat yhtä niljaisia kuin ruho lenkkivaatteiden alla.

Sitten. Ajatus katkeaa. Ryhävalaan mallinen mies herää ja alkaa nauraa. Mitä helvettiä tässä oikein valitetaan. Okei, kulunut vuosi on ollut melko vahvasti perseestä. Läheisiä on kuollut ja poistunut muutenkin miehen elämästä. Sitä ollaan kuitenkin vahvasti hengissä. Miehellä on mukava asunto. Useampia mielenkiintoisia duuneja ja niissä mahtavia työkavereita. Läskiksi jätkäksi mies jaksaa liikkua yllättävänkin sutjakasti ja on säilynyt varsin terveenä sekä fyysisesti, että henkisesti. Pullukalla on myös poika, joka kutsuu häntä isäksi.

Ajatukset selkenevät. Motivaatio löytyy. Väsymys kaikkoaa. Otsassa kasvanut kikkeli lerpahtaa. Askeleet kevenevät ja vievät miestä eteenpäin. Hakee poikansa luokseen. Pian alkaa armoton Jukka -jalkapallopeli. Mies häviää. Tätäkään peliä ei pelata hänen säännöillään. Hymy pysyy. Maailma on sittenkin hyvä. 

Ja onhan ryhävalaan mallisella miehellä myös projekti.

Matkaa maaliin on 1432km




perjantai 18. syyskuuta 2015

Esteri


18.9.2015. Tiistai. Ohjelma: 2x60min fillarilla, 5km hölkkä.

Ilmatieteen laitos. Ryhävalaan mallinen mies suhtautuu siihen samaan tapaan kuin poliitikkoihin: Luvataan ensin paljon kaikkea kivaa. Sen jälkeen kustaan leipäjonossa olevan kaverin muroihin virtsarakon täydeltä hapokasta ureaa. Niin tänäänkin. Lupauksista huolimatta vettä tulee kuin saavista kaatamalla.

Mies pitää itselleen antamansa lupauksen ja painelee lenkille. Poluilla ei juuri muita näy. Kaikki lienevät kaljalla. Elämä on täynnä valintoja.

Tämä on minun.

En kadu.

Matkaa maaliin on jäljellä 1440km.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Tajuamisen hetki.


16.9.2015. Keskiviikko. Ohjelma: 8km rentoa hölkkää ja 2x60min fillarilla.

Ryhävalaan mallisen miehen maratonprojekti: päivä kaksi. Ohjelmassa kahdeksan kilometrin hölkkä. Helppoa. Jäi sopiva tunnin väli töiden ja toisten töiden välillä. Ensin jolkottelua kauniissa Espoossa. Oli peuroja, jänöpupusia ja puuskuttava pullero. Mies teki huomion: Erikoistalousalueen vehreissä maisemissa tuoksui vastaleikattu ruoho. Eilen itä-Helsinkiläisessä metsikössä puolestaan hajumaailmana oli vanhahko viina. Jännä.

Iltasella mies tutkii harjoitusohjelmaansa. Tajuamisen hetki. Tässähän ilmoitetaan kaikkien ohjelman lenkkien yhteismäärä. 2.6.2016 mennessä on jolkotettu suunnilleen yhtä pitkä matka kuin Helsingistä on maanteitse Berliiniin. Aikamoista. 

Päätös: Jos saan sen maratonin juostua, niin palkitsen itseni lomareissulla Saksaan. Syön helvetisti läskiä ja juon gallonittain alkoholitonta olutta.

Maaliin on matkaa 1545 kilometriä. 

Takana 13. 

Ihan vielä ei olla perillä.