Sisäinen jeti.

2.1.2017. Maanantai. Ohjelma: 45min tasavauhtilenkki.

Sataa lunta. Lapset kirmaavat pulkkineen ulos riemusta kiljuen. Mietaajussi, tuo jeti-ihminen, syö joulun viimeisen mämmituokkosensa, laittaa shortsit jalkaan ja lähtee saatana ladulle sivakoimaaan. Mummot hiovat ruostetta potkukelkkojensa jalaksista. Pakkanen on ihmisen parasta aikaa.

Ryhävalaan mallinen mies pukee vaatteita kerros toisensa jälkeen. Lenkkipäivä. Sisäinen jeti on kadoksissa. Nauttii todennäköisesti turkulaisen nimikaimansa kanssa mojitoa aurinkorannalla. Henkisen keskisormen osoittaessa etelään, ottaa mies ensimmäiset juoksuaskeleet hyytävässä viimassa.

On melko liukasta. Ryhävalas kompuroi eteenpäin kuin pullea bambi järven jäällä. Naamakarvoitukseen alkaa muodostua jääpuikkoja. Hiki virtaa. Pulssi hipoo kahtasataa. Eteneminen on hidasta. Lumiukot katselevat päähenkilöä paheksuvasti. Miehen tekisi mieli siirtää porkkananenät niiden hanureihin. 

Sitten. Liikuttuneena omasta angstistaan. Ryhävalas alkaa hymyillä. Tajuaa, että Siperiassa on varmaan vielä vilpoisempaa. Sisäinen jeti siirtyy vähän lähemmäs. Loppumatka on jo ihan siedettävä. Kyllä tää tästä taas. Mietaakin palailee hiihtolenkiltä. Löytää vielä parrastaan yhden tuokkosen. Mies rakentaa kotona itselleen smoothien. Kuvittelee olevansa rannalla.