Vaikean kautta.

27.2.2016. Lauantai. Ohjelma: 70min rauhallisesti juosten. 3. Päivä ilman tupakkaa.

Ystävyydessä on kummallinen voima. Ryhävalaan malliselle miehelle maailma tarjosi tänä aamuna pitkää ja suonikasta suoroa silmiin ja eturaivoon. Luottamus meni itseen ja muihin. Kaikki noin kauniisti sanottuna vitutti kuin ituhippi makkaramestaria. Sitten: Ilmestyi ystävä ja pyysi lenkille. Mies mietti itsekseen, että tänään ei ehkä ole parasta mahdollista seuraa. Päätti kuitenkin lähteä.

Hyvä, että lähti. Juttu luisti. Matka taittui ja aika kului. Maailma parani ja ajatukset kirkastuivat. Hymy palasi vähitellen ryhävalaan mallisen miehen kasvoille. Sai vielä syntymäpäivälahjan. Se on ylläolevassa kuvassa. Mies katsoi kuvan isää ja poikaa. Tajusi kaiken olevan oikeastaan aika hyvin. Menneisyys on jäänyt taakse omana räkävananaan. Edessä on lupaava tulevaisuus. 

Kahden tupakoimattoman päivän jälkeen maku- ja hajuaistin pitäisi alkaa parantua. Ryhävalaan mallinen mies haki poikansa luokseen. Teki sushia. Söi kakkua. Katsoi Disneyn Robin Hoodin lapsensa kanssa. Ruoka kieltämättä maistui paremmalta kuin viime päivinä.

Saattoi olla tupakattomuus. Tai sitten ei.

Pystyn tähän.

Kannustajille kiitos.

Ja ystävän pelisilmälle.

Enää ei vituta.

Syötävät kalusteet.

26.2.2015. Perjantai. Ohjelma: 14km tasavauhtilenkki. Toinen päivä ilman tupakkaa.

Ryhävalaan mallinen mies on sympaattinen kaveri. Positiivinen ilmestys. Paitsi tänä aamuna. Herää huonosti nukutun yön jälkeen kuudelta. Otsassa alkaa välittömästi sojottaa mellevän kokoinen Turku. Kielessä tuntuu kasvavan rahkasammalta. Tuntuu kuin joku pistelisi neuloilla silmämuniin. Ryhävalaanmallisen miehen tekee mieli syödä kalusteita pahimpaan ahdistukseen. Mies ei kuitenkaan tee niin, vaan keittää itselleen kahvia. Syö aamupalaa. Alkaa toimia.

"24 tunnin kuluttua hiilimonoksidi poistuu kehostasi täysin ja keuhkot alkavat puhdistua." Teoria testiin. Läski lenkille. Ryhävalaan mies lylleröi sohjossa kahden tunnin lenkin. Keuhkojen puhdistuminen tarkoittanee sitä, että normaalin hikivanan lisäksi jälkeen jää myös limapolku. Lenkkeilevä mies tuntee olonsa ympäristörikokseksi. Onneksi poluilla ei liiku juurikaan muita ihmisiä.

Mies saa lenkkinsä suoritettua. Parrasta kasvaa jääpuikkoja. Kiukku helpottaa ainakin vähäksi aikaa. Illalla on tulossa koetus teatteriesityksen muodossa. Miestä pelottaa. Lavalla saattaa olla yksi hieman tavallista hermoheikompi näyttelijä.

Mies toteaa mielessään: Elän oman elämäni mustaa komediaa. Menee suihkuun.

Kyllä tää tästä.

Toivottavasti.
 

Mädät ajatukset.

25.2.2016. Torstai. Ohjelma: 12km näennäisen hitaasti juosten.

Ryhävalaan mallinen mies täytti eilen 41. Päätti lopettaa tupakoinnin. Edessä paheeton, mutta kiukkuinen tulevaisuus. Mädät ajatukset. Lähti hetken tauon jälkeen lenkille. Juoksi sohjossa. Mies mietti viimeisintä vuottaan. Ei tiennyt oliko kyseessä se paljon puhuttu keski-iän kriisi. 

Vauhtia ja tapahtumia. Yhtä vuoristorataa. Ilon ja onnen hetkiä. Odotuksia. Hymyä ja naurua. Vastapainona henkistä veriripulia. Saavikaupalla. Jokaisen ilon hetken jälkeen. Ryhävalaan mallisen miehen henkinen pefletti paloi hiljaisella liekillä kastuttuaan ensin läpimäräksi. Pikkuhiljaa peflettiä alkaa aina virkata uudestaan.

Vauhti kasvoi. Ajatukset kirkastuivat. Miehelle käy usein lenkillä niin. Virkkuuhommat alkavat edetä. Hitaasti. Varmasti. Silmukka kerrallaan. 12km taittuu helvetin kovaa. Tuntuu hyvältä mitata rajojaan. Antaa tulla. Pärjään kyllä. Myös yksin. Olen valmis.

Seuraavalta ikävuodelta en odota yhtään mitään. 

Älä petä odotuksiani.

Antaa asioiden tapahtua.

... tai no... Sitä maratonia vähän odotan.

Eteenpäin.

31..2015. Torstai. Ohjelma: ansaittu lepo.

Vuosi 2015 oli ryhävalaan mallisen miehen elämässä merkittävä. Oli raivokas määrä henkistä veriripulia. Yksilötasolla elämä kiukutti.  Isommalla tasollakin kiukutti. Juha Sipilä kusi kansakunnan muroihin. Puupäät palasivat ajassa taaksepäin ja keksivät polttopullon. Känni ja läppä antoivat ihmisille syyn olla pölvästejä. Kaikesta selvisi sanomalla "Sori siitä." Mies ei koskenut edelleenkään alkoholiin. Itsensä kerääminen vaati huomattavasti enemmän. Mies alkaa kuitenkin olla ehjä. Nilkatkin ovat pysyneet ehjänä. Ihmeiden aika ei ole ohi.

Vuodessa oli myös positiivisia asioita: Mies sai yläfemman David Hasselhoffilta. Laihtui lähemmäs kaskelottimittoja. Voitti miekkailukilpailun. Osallistui useampaan pikkujouluun. Kävi rock-festareille ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Muutti ja laittoi elämäänsä järjestykseen samaan aikaan kämppänsä kanssa. Rakensi itselleen positiivisia rutiineja ja pääsi rakentamaan niitä muille. Alkoi taas arvostaa itseään. Vietti elämänsä parasta aikaa olemalla isä pojalleen.

Elämään tuli myös merkittäviä ihmisiä. Maailman parhaita sukulaisia ja ystäviä jotka kannattelivat pahimman yli. Töissä ja vapaalla. Myös loppuvuodesta tärkeitä ihmisiä tuntui putkahtelevan joka puolelta. Osa oli uusia, osa vanhempia tuttavuuksia. 

Jouluna mies muutti Tampereelle. Rikastaa paikallista urheilukulttuurin valuttamalla hikeään paikallisille pientareille. Uusia haasteita. Ryhävalas ei pelkää. On valmis tekemään oman suorituksensa. Tietää sen riittävän. Tuntuu oppivan muutaman murteen aika nopeasti. Sori siitä Helsinkiläiset ystäväni.

Edessä on vuosi 2016. Tuntuu siltä, että siitä tulee hyvä.

Katse on eteenpäin.

Ainakin juoksen sen saatanan maratonin.

Kaksi vuotta kahvia.

15.12.2015. Tiistai. Ohjelma: 8,5km rennosti hölkäten.

Aamuyö 16.12.2013. Sataa räntää. Yksinäinen hahmo kävelee työpaikkansa pikkujouluista kohti kotiaan. Laskuhumala. Edessä pelottava krapula jota aamuiset vaipanvaihdot eivät juuri tule helpottamaan. Ryhävalaan mallisen alkoholin turruttamassa päässä syntyy ajatus: Jos olisin hetken juomatta.

Tuosta päivästä on nyt kulunut kaksi vuotta. Paljon on tapahtunut: läheisiä on kuollut, perhe on eron myötä hajonnut ja yli puoli vuotta meni kävelemään opetellessa nilkkojen sanottua sopimuksensa irti. Kaikesta huolimatta alkoholiton hetki on jatkunut.

Peilistä katsoo nykyisin varsin erinäköinen mies. Turvotus on kadonnut ruhosta, silmistä ja mielestä. Itsetunto on alkanut palautua ja tasapaino löytyä. Olo alkaa olla vähintään kohtalainen. Paino on pudonnut melkein 30 kiloa. Urheilusta on tullut taas tärkeä osa elämää. Nautin ensimmäistä kertaa elämässäni juoksemisesta. Löysin myös kymmenen vuoden jälkeen tieni takaisin miekkailusalille. Mihinkään en osu, mutta yrittäminenkin on hienoa. Teatterin tekeminenkin tuntuu parin vuoden tauon jälkeen oikealta.

Ihmiset ovat mahtavia. Vanhempien,  siskon ja ystävien tuki on ollut huikeaa ja auttanut jaksamaan. Kiitos teille, olette parhaita.

Jatkan tulevaisuudessakin kahvin voimalla.

Käyn edelleen baareissa ja keikoilla.

Poika. Sinulla on edelleen selvä isä.

Isä, joka juoksee kesällä elämänsä ensimmäisen maratonin.

Ulos kuplasta.

18.10.2015. Sunnuntai. Ohjelma: 105min hölkkä.

Suomalainen urheilijamies on myyttinen hahmo. Yksin treenaava erakko. Mietaan Jussi naulasi pätkät kakkosnelosta Nokian Kontioihinsa, paineli kesät ja talvet  ladulla 23 tuntia vuorokaudessa tasatyönnöin ylämäkeä. Loput kaksi tuntia se istui alasti avannossa ja söi kilotolkulla mämmiä parta tutisten. Myllylän Mika ei tarvinnut suksia, sille riitti sauvat ja suo. Siellä se hölkkäsi räkä poskella kainaloita myöten lietteessä ja tuhisi. Rätyseppo heitteli pellolla heinäseipäitä satoja metrejä jupisten itsekseen ja kiroten pahaa maailmaa. Sen ainoan kerran kuin Virenin Lasse juoksi yhdessä muiden kanssa, niin se tuupattiin kumoon. Vielä nousi ja voitti ne kisat. Saatana.

Suomalainen urheilijamies puhuu ainoastaan saunassa juotuaan pullon viinaa, huitoessaan lehdettömällä vihdalla kohtalotoveriltaan selkänahkaa rikki varmoin ottein. Puheenaiheina ovat pillu, viina, äiti ja My little ponyn uusin jakso. -Eli kukaan ei oikeasti tiedä, koska ulos astuessaan miehet ovat hiljaa. Menevät seuraavana aamuna lenkille.

Tällä viikolla ryhävalaan mallinen mies ponnisti ulos urheilijakuplastaan. Otti riskin. Lähti lenkille ystävän kanssa. Vieläpä viehättävän sellaisen. Keskusteli koko lenkin ajan. Paransi maailmaa. Nautti. Juokseminen tuntui kulkevan kevyemmin ja nopeammin. Mies hämmentyi. Hölkkääminen voi olla sosiaalinen tapahtuma. Terapeuttinen kokemus. Kaverilenkki pitää kokea pian uudestaan. Tästä voi tulla tapa.

Matkaa maaliin 1171km. 

Keski-ikä?

9.10.2015. Perjantai. Ohjelma: 9.7km lenkki rennosti.

Dear Eki. 

Olen Lauri. 40-vuotias ylipainoinen mies Helsingistä. Tänään on perjantai. Muut lähtivät töiden jälkeen kaljalle, minä en. En tosin ole vuoteen ja kymmeneen kuukauteen juonut alkoholia, mutta se on mitätön sivuseikka. Lapsikin oli äidillään. Olisi ollut helppo mennä. Laitoin lenkkarit jalkaan ja juoksin reppu selässä töistä kotiin. Matkaa oli kymmenisen kilometriä. Hölkkääminen oli helppoa ja mukavaa. 

Matkan aikana kuuntelin musiikkia. Kaija Koota ja Paula Koivuniemeä. Fiilistelin ja lauloin mukana: "Tinakenkäni kun sulaa naamaan." En ajatellut karaokea. Lenkkipolulla laulaminen tuntui hyvältä ajatukselta. Oli jotenkin sellainen järkyttävän itsetyytyväinen olo.

Sitten päähäni iski ajatus. Mätkähti eturaivoon kuin Thorin kakkavaippa. Mikä minussa on vikana? Olenko keski-ikäinen? Mieleltäni sairas? Onko tähän parannuskeinoa?

Apua. 

Nimim. Ryhävalaan mallinen mies.

Matkaa maaliin on 1228km.