Åke.

19.4.2014. Maanantai. H-hetkeen 40 päivää. Ohjelma: 2x75min rullaluistimilla.

Se on kesä. Jalka ei kestä juoksua. Pyörä jäi perjantaina töihin. Bussilla matkustaminen helteellä on ruttoa. Jäljelle jää rullaluistimet. Idea on sunnuntaina hyvä. Aamulla se hirvittää. Edellisestä luistimilla tehdystä lenkistä on noin vuosi.

6.30. Köytän jalkojani nelipyöräisiin itsensätelomisvälineisiin. En ole tyhmä. Laitan kypärän. Musat täysille. Pari hengitystä. Polkaisen itseni liikkeelle. Ensimmäisen kilometrin aikana meinaan kaatua ehkä 50 kertaa. Tämä ei välttämättä pääty hirveän hyvin.

Vähitellen tekniikka löytyy. Rytmi. Kroppa alkaa toimia. Vauhti tuntuu hyvältä. Nautittavalta. Olo on mahtava. Onko tämä tosiaan näin helppoa. Voiko sen juoksun vaihtaa luisteluun?

Lenkin ajatusketju: Jes! Tää on helppoa ja kivaa! Åke Blomqvist-henkinen tanssilanteeni heittää jalkaa toisen eteen suorastaan maagisesti! Kattokaas tätä! Meikä on liekeissä! ...Mikä toi on! Ai saatana! Tietyö! Mihin mun tasapaino katos! Vitunsaatananperkele! Laitan silmät kiinni! En laita! Korjausliike! Kohta sattuu! Eikä ihan vähän! Huh! ...Jes! Tää on helppoa jne...

En kaatunut kertaakaan. Ihmeiden aika ei näemmä ole ohi. Välillä homma toimi kuin Einsteinin ajatus. Välillä ei. Kokonaisuutena kokemus oli hieno. Korvaan toistaiseksi juoksun luistimilla. Oli tää sen verran kivaa.

Kesällä sitäpaitsi kuuluu luistella.

Menkää luistelemaan.