perjantai 16. toukokuuta 2014

Krapula.


16.5.2014. Perjantai. H-hetkeen 43 päivää. Ohjelma: tv60 fillarilla ja lihaskunto. Eilen meni kaksi tunnin lenkkiä.

Päivälleen viisi kuukautta sitten minulla oli krapula. Duunin pikkujoulut. Pilkku Bottalla. Snagarilta foliotyyny. Kävely kirpakassa pakkasessa. Sohvalle nukkumaan. Aamupalaksi se edellämainittu valkosipuli-kurkkusalaattimälli pään alta. Aamulla täysin kykenemätön itsesääliä lukuunottamatta kaikkeen muuhun. Vitutti kuin pientä piripäistä oravaa.

Viisi kuukautta olen juonut kahvia. Paljon kahvia. Iltaisin myös kahvia. Huolimatta edellisestä herään yleensä viimeistään seitsemältä. Touhuan lapsen kanssa. Painun lenkille. Olen se pikku jyrsijä, jonka lääkitys on osunut kohdalleen. 

Tuntuu oikealta. Nautin urheilusta. Pitkästä aikaa. Pidän aamuista. Jopa maanantaisin. Elämässäni on rytmi. Perverssi sellainen. Morkkis siitä, että aamuisin herää aikaisin. Ei voi mitään.

En ole pahoillani.

Olen yllättynyt.

Aamulla lähden taas lenkille.

Sitten juon kahvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti