Askel on kevyt.

13.11.2016. Sunnuntai. Ohjelma: lepo

Kello on 5:30. Helsinkiläisessä lähiössä on hiljaista ja rauhallista. Ryhävalaan mallinen mies on täydessä unessa. Näkee unta pitkään nukkumisesta. Hiljaisuus kuitenkin katkeaa: tarmokkaat pienet kädet tekevät heiluriliikkeen. Miehen otsaan kopsahtaa itsetehty taulu. "ISÄ TEIN TÄN SULLE! JOKO SAA KAKKUA!" Mies hymyilee. 

Eron jälkeiset juhlat eivät ole helppoja. Isänpäivä lienee yksi niistä vaikeimmista. Väkisin miettii millaista oli tai voisi olla. Mies katsoo lahjaansa. Hetken kuluttua poika kiipeää syliin. Katsoo silmiin. Halaa. "Minä rakastan sinua. Tein itse sinulle taulun. Se on hieno. MENNÄÄN JO SYÖMÄÄN SITÄ KAKKUA!" Mies alkaa hymyillä. Kakkua riittää myös aamukahville tuleville isovanhemmille. 

Illalla ryhävalaan mallinen mies vie poikansa äidilleen. Kävellessään sohjossa toteaa päivän olleen hyvän. Olen isä. Minulla on poika. Meillä on mahtavaa yhdessä. Elämä menee eteenpäin. Siellä odottaa maraton. Ryhävalas näkee poikansa katsomossa. 

Askel on kevyt. 

Hymy ei hyydy vaan levenee entisestään.

Hyvää kaikille.

Sade

16.8.2016. Tiistai. Ohjelma: 60min juoksulenkki.

Sataa. Ryhävalaan mallinen mies kiskoo verkkarit jalkaan. Lähtee lenkille. Spotifyn viikon suositukset tarjoavat tänään saksankielisen El Bimbon. Mies meinaa juosta nauraessaan ojaan. Hymy on herkässä. On ollut jo jonkin aikaa. Sateessa on mukavaa juosta. Päässään keskivartalolihava päähenkilömme tekee listaa siitä miksi:

1. Ei hävetä: maassa oleva kosteus ei johdu pelkästään omasta hikoilusta.

2. Saa juosta rauhassa. Lenkkipoluilla näkyvät harvat ihmiset katselevat yleensä jostain syystä maahan. En tiedä miksi. Ehkä kanssahölkkääjien sisäiset lapset ovat heränneet ja tuijottavat lumoutuneena tielle muodostuvia puroja etsien sielustaan pieniä muovilapioita.

3. Voi keskittyä karaokeen. Mies yrittää laulaa saksaksi El Bimboa koko matkan. Kukaan ei katso pahasti.

4. Tuoksuu hyvälle. Nyt ei pellolla haise paska. Sateisen metsän tuoksu on päähenkilömme varhaisimpia lapsuusmuistoja. Ajatuksissaan pieni poika laittaa kätensä ukkinsa käteen ja kulkee taas mökkitietä.

5. Edellinen muisto saa aikuisen miehen silmät kostumaan. Virtaava vesi huuhtelee kyyneleet pois miehen karvaisista kasvoista.

Tullessaan lenkiltä on puhdistunut ja hyvä olo.

Pidän sateesta.

Kaskelotti.

3.8.2016. Keskiviikko. Ohjelma: 2x20min fillarilla, 20min venyttely, 20min lihaskuntoharjoitus ja 45min vauhtilenkki juosten.

Kuva 1. Ryhävalas kesällä 2012. Reipas 100 kiloa keskivartalolihavaa keski-iän kynnyksellä olevaa vaikeastiliikkuvaa setämiestä. Puolisen vuotta myöhemmin, 107kg ja helvetin kipeät polvet alkoivat jo haitata liikkumista. Jotain piti tehdä. Alkaa kirjoittamaan blogia. Tehdä paremman olon tavoittelusta, matkasta kohti sisäistä kaskelottia, julkista.

Kuva 2. Ryhävalaan mallinen mies tänään. Vaaka näytti 75,9kg. Paino on pudonnut 31kg. Matka on ollut pitkä ja vaiherikas: iloa ja surua, terveyttä ja omituisia urheiluvammoja. Tasaisuus ei näemmä ole kuulunut päähenkilömme tyypillisimpiin piirteisiin oikeastaan missään vaiheessa. 

Ryhävalaan mallinen mies katsoo eteenpäin ja hymyilee. 

Taidan olla kaskelotti.

Matka kuitenkin jatkuu: edessä on seuraava maali. Siitä tulee saatana pyöriäinen.

Kiitos lukijoille, että olette jakaneet ryhävalaan mallisen miehen matkan tähän asti. Teistä on ollut suuri apu jaksamisessa. Palaute on ollut mahtavaa! Tästä on hyvä jatkaa kohti elämäni parasta syksyä!

Ihminen.

19.7.2016. Maanantai. Ohjelma: pakkolepo.

Lauantai. Ryhävalaan mallinen mies on huono lomailija. Päätti ottaa muutaman vuoron töistä. Ei pääse läski laiskistumaan. Työmatkat ovat hyvää liikuntaa. Rullaluistimet jalkaan ja tuttua reittiä kohti työpaikkaa.

Päähenkilömme on hyvässä kunnossa. Pumpukkainen olemus kiitää hämmästyttävää vauhtia tietä pitkin. Rytmi on hyvä. Mies nauttii. Edellä ajelee pariskunta polkupyörillään. Hekin nauttivat aurinkoisesta kesäpäivästä.

Kaikki muuttuu kuitenkin nanosekunnissa. Yllättävä käännös keskellä alamäkeä. Äkkijarrutus. Väistöliike. Ryhävalas sukeltaa katuun.  Ihmiset sotkeutuvat toisiinsa. Asvaltilla on valaan verta. Kaikki tärisevät. Pyytelevät toisiltaan anteeksi. Tältä tuntuu olla shokissa. "Mä oon ihan kunnossa. Pitää mennä duuniin." Helpottunut halaus.

Ryhävalaan mallinen mies luistelee vielä sata metriä. Pysähtyy bussipysäkille. Päättää mennä sittenkin kotiin bussilla. Vaihtaa kengät jalkaansa ja kaivaa bussilipun esiin. Bussin tullessa mies vilkuttaa pysäyttämisen merkiksi.

Ovi aukeaa. Ryhävalaan mallisen miehen ote maailmasta katoaa hetkeksi. Jalat pettävät alta. Tältä siis tuntuu pyörtyä. Tavarat putoavat maahan. "Anteeks ootsä kunnossa?"  -kysyy Nuori, tummahipiäinen linja-auton kuljettaja. Ryhävalas yrittää puhua, mutta ei pysty. Kuljettaja nousee pois penkiltään: auttaa ryhävalaan tavaroineen sisälle ja lähtee liikkeelle.

Bussissa miehen olo paranee. Huimaus vähenee. Kipu on kova muttei sietämätön. "Pärjäätsä varmasti?" "Joo, kiitti. Ja kiitos, että autoit" -Ryhävalas muistaa kiittää auttajaansa poistuessaan bussista.

Mies menee kotinsa kautta sairaalaan.  Aloittaa lääkärin määräyksestä pakkolevon. Toipuu. Toipuessaan miettii: olisivatpa kaikki ihmiset kuin tuo bussikuski. Maailmassa olisi silloin paljon vähemmän paskaa.

Pienet sanat.

23.6.2016. Torstai. Ohjelma: 90min kevyesti juosten.

Puolimaratonin jälkeinen alakulo kesti ryhävalaan mallisen miehen turpeassa ruhossa melkein kaksi viikkoa. Mikään ei huvittanut. Kaikki tuntui menettäneen merkityksensä. Henkinen väsymys itseen oli valtava. Mies sai pakotettua itsensä lenkeille ja nautti niistä edelleen. Olo oli silti puolikas. Yleensä ällöttävän positiivisen miehen lasi oli puoliksi tyhjä. Teki mieli luovuttaa.

Sitten. Kehuja. Ystävällisiä sanoja yllättäviltä tahoilta. Arvostusta. Siirtyminen mökille pojan kanssa. Maailman parhaat lenkkipolut. Siltoja, jotka mies ahdistuksessa keskellä kuvitteli polttaneensa, alettiinkin yllättäen rakentaa uudestaan. Roteva päähenkilömme toivoo niiden kestävän. Rakkaus ja ystävyys ovat asioita, joita ei saisi ihan kevyesti hukata. 

Itsesäälissä vellominen ja uhriutuminen ovat helppoja ratkaisuja. Niihin on helppo takertua. Positiiviset asiat kääntyvät äkkiä osaksi maailman pahuutta. Mies tajuaa olleensa väärässä. Saa uutta voimaa pienistä, tärkeistä sanoista. Aikoo unohtaa menneet. Keskittyy tulevaan.  Askel on taas kevyt. 

Kehukaa toisianne. Ottakaa ne pienet sanat vastaan. Maailmasta tulee parempi paikka. Paskassa on vittumaista kylpeä.

Hymyillen mies jatkaa matkaansa. Tulevaisuus näyttää valoisammalta.

Hauskaa juhannusta!

Risteyksessä.

14.6.2016. Tiistai. Ohjelma: 50min vauhtileikittely.

Ryhävalaan mallinen mies palasi pohjoisesta. Heräsi maanantaihin. Olo oli omituinen. Puolimaraton oli ohi. Tavoite oli saavutettu. Fyysisesti ja ennenkaikkea henkisesti pitkä matka oli päätöksessä. Tuntui tyhjältä. Mitä helvettiä nyt tapahtuu?

Eilen ryhävalas luisteli Herttoniemestä Keravalle. Yritti selkeyttää päätään. Tänään samainen pullukka lähti vauhtilenkille. Jatkoi prosessia. Juoksu tuntui hyvältä. Ajatus alkoi hahmottua. On tullut aika kääntää sivua. Päästää irti menneisyydestä. Tarvitaan uusi maali. 

Maraton. Se on seuraava etappi. Joskus sen juoksen. Ehkä jo syksyllä. Läski saa jatkaa liikkumistaan. Mies on alkanut taas vähitellen uskoa itseensä. Se tuntuu hyvältä. Talipallo jatkaa risteyksestä vyörymistään eteenpäin. Määrätietoisesti ja hymyillen. 

Finaali.

11.6.2016. Lauantai. Ohjelma: puolimaraton 

Kello on neljä iltapäivällä. Paikka on Tornio. Ryhävalaan mallinen mies makaa saunan lauteilla. Ensimmäisen puolimaratonin maaliintulosta on kulunut osapuilleen kaksi tuntia. Yksi etappi matkasta on nyt päätöksessään. Mies laittaa silmät kiinni. Ajatus vaeltaa taaksepäin. Silmät kostuvat. Iso mies antaa itkun tulla.

Aikaa juoksuun kului 2:08:35. Tavoitteena  oli 2:30. Oikeammin ryhävalaan mallinen miehen tavoitteina oli a) päästä maaliin ja b) olla häpeämättä (siksi paikaksikin valikoitui joku muu kuin Helsinki). Tajuamisen hetki: 1,5 vuotta sitten sai luvan liikkua. Vuosi sitten juoksi varovasti ensimmäisen lenkin nilkkavammakierteen jälkeen. Nyt mies on tässä. Makaa saunan lauteilla puolimaratonin jälkeen. Ehjänä.

Matka on ollut pitkä. Motivaatio on tullut ja mennyt. Avoliitto päättyi. Läheisiä kuoli. On ihastuttu, petytty, naurettu, itketty, käyty lähempänä burn outia kuin koskaan aiemmin, levätty, muutettu, vaihdettu työpaikkaa, rakennettu elämä uusiksi (useampaan kertaan), tutustuttu uusiin, tärkeisiin ihmisiin ja selviydytty. Yksi asia on pysynyt. Alkoholiin ei ole koskettu kohta kahteen ja puoleen vuoteen. Kai se on vähitellen myönnettävä: Tuskin enää kosketaan. Krapulaa ei edelleenkään ole ikävä.

Ryhävalaan mallinen mies pyyhkii silmänsä. Ottaa huikan limonadia. Kiittää ajatuksissaan ystäviään. Ehkä myös vähän itseään. Tänään olen voittaja.

Matka voi jatkua kohti seuraavaa etappia. 

Kohta mies on kaskelotinnäköinenmies.