Valentin.

12.2.2015. Torstai. Ohjelma: Kävely 2h 30min.

On olemassa viidenlaista kävelyä: 

1.) Baarista kotiin -katkokävely. Suoritetaan valomerkin jälkeen baarista kotiin. Näennäisesti suorinta tietä (olen joskus kävellessäni kotiin uinut Lauttasaaresta Keilaniemeen, koska se oli suorin tie). Tätä en ole yli vuoteen harrastanut. Treenin jälkeiset aamut olivat yleensä pahoja.

2.) Kärrykävely. Otetaan lapsi. Puetaan sitä puoli tuntia. Vaihdetaan vaippa. Puetaan puolituntia. Survotaan rattaisiin. Kävellään. Lapsi huutaa. Hanskat, pipot, lelut ja hermot putoilevat. Lopulta mennään bussilla. Käy enemmän henkisestä harjoituksesta.

3.) Sauvakävely. Tuulipuku. Neonvärinen hikinauha. Vyölaukku. Korvalaput. Sauvakävelimet. Naamalle väännetty vahamaisen jähmeä hymy. En kehtaa muualla kuin töissä. On kuulemma hyvää liikuntaa. Sen lisäksi: Jos ihmiselle annetaan sauvat, niin pitää antaa myös sukset. Muuten on epistä.

4.) Urheilukävely. Heilutetaan persettä. Hankitaan lonkkavika. Oksennetaan. 

5.) Hyötyliikunta. Sitä kokeilin tänään. Lähdin kävelemään töistä kotiin. Oli liukasta. Ensimmäiset 5km oli kivaa. Sitten pissatti. Hikoileva ryhävalas otti sivuaskeleen otsakuplansa kanssa Tapiolan Stokkalla. Erottui erikoistalousalueen ihmisistä punakkuuden lisäksi hienhajullaan. Alkoi tuulla. Hymy hyydähti. Munkkiniemen haminoilla alkoi sataa vettä. Sade yltyi. Aurinko laski. Haagan takana läski luovutti. Kaksi ja puoli tuntia riitti. 

Kunnioitus kävelijöitä kohtaan lisääntyi.

Ensi kerralla juoksen tai ajan pyörällä.

Maali.

1.2.2015. Sunnuntai. Ohjelma: Lepo.

Nilkka on kunnossa. On tullut aika asettaa tavoitteet kuluvalle vuodelle. Määrittää missä läski liikkuu. Tavoitteita on useampia. Pallopelejä ei ole listalla. Hullu voin olla, mutta en tyhmä.

Tavoite 1. Osallistun kalpamiekkailun sm-kisoihin. Aika: 9.-10.5. Haasteet: pitäis vissiin osallistua johonkin kisaan myös ennen sitä. Ja saada jokunen ottelu alle. Tulostavoite: säilyä hengissä.

Tavoite 2. Helsinki city run. Ryhävalas löllyy puolimaratonin. Aika: 16.5.2015. Haasteet: täähän on saatana viikko tosta edellisestä. Tavoite: hymyillä.

Tavoite 3. Triathlonin olympiamatka. Käsipohjaa ja kuviokelluntaa, vispausta ja lopuksi vyöryntää lenkkareilla. Aika: kesä-heinäkuun vaihde. Haasteet: pitää itsensä ehjänä puoli vuotta. Tavoite: päästä maaliin kantamatta.

Tavoite 4. Rantamaraton. Pieni askel Lasse Virenille, minulle Mount Everest. Aika: 19.9.2015. Haasteet: Onhan se nyt ihan jäätävän pitkä matka. Tavoite: päästä asettamaan onnistuneen suorituksen jälkeen uusia tavoitteita.

Siinä ne nyt on. Ruudulla. Tuijottavat vahingoniloisesti virnistellen. 

Silmät kiinni.

Suu auki.

Kädet koukkuun.

Rinta kaarelle.

Kohti uusia pettymyksiä.

Tai maalia.

Aikahyppy.

21.1.2015. Keskiviikko. Ohjelma: Kivunsekainen lepo, buranaa ja venyttelyä.

Tiistai-ilta. 18.45. Töölön kisahalli. Miekkailutreenit. Ensimmäiset sellaiset sitten viime talven (sitä ennen taukoa olikin hätäiset kymmenen vuotta). Jännitystä ilmassa. Kestääkö nilkka? Entä pää? Maltanko ottaa tarpeeksi rauhallisesti?

Aikahyppy. Samat naamat kuin vuosi sitten. Ja kymmenen vuotta sitten. Ja kaksikymmentä. Hymyjä. Tervehdyksiä. Ystäviä. Parhaasta päästä. Jännitys vaihtuu odotukseksi. 

Alkulämmittely sujuu leppoisasti. Jalka kestää. Olo rentoutuu.

Ensimmäinen lajiharjoitus. Jalkatyö. Noin kolmen minuutin jälkeen jalat menevät helvetilliseen kramppiin tai johonkin muuhun vastaavaan murhakuppaan. Se siitä rauhallisuudesta sitten. Toisaalta tuntuu kuitenkin hyvältä. Liikeradat ovat edelleen oikeita ja nilkka tuntuu kestävän rasituksen. Jos joku katsoisi salin ovesta, niin näkisi kun lihava mies liikkuu sulokkaasti kuin balettia tanssiva norsu.

Jalkatyön jälkeen läskiä sullotaan makkarankuoreen nimeltä miekkailupuku. Kypärä päähän ja ottelemaan. Mihinkään en osu. Koordinaatio on hukassa. Tasapainoa ei ole. Pää tietäisi mitä tehdä, mutta lihakset eivät reagoi. Hiki virtaa kuin vesi Niagaran putouksilla. Hauskaa on silti. Viisi ottelua. Vahingossa voitan niistä kolme. 

Olen palannut kotiin.

Tämä ei jää tähän.

Pariin päivään en varmaan pysty kävelemään, mutta se ei haittaa.

2015

6.1.2015. Tiistai. Ohjelma: Tv40, lihaskunto, jalkatreeni, venyttely.

Vuosi vaihtui. Sairastellessa. Ryhävalaan mallinen mies on kunnon työntekijä. Pakollisen loman aikana ehti tehdä suunnitelmia. Uusi h-hetki on asetettu. Treeniohjelma on tehty. Nyt puuttuu enää toteutus. Urheilu alkoi tänään. Flunssa hävisi taistelun ihmiselle. Ehkä.

Ulkona oli 15 astetta pakkasta. Saatanan kylmä. Ei auta. Lenkille on lähdettävä. Riittävästi kerroksia. Michelin-mies verkkahousuissa ja lenkkareissa. Ilma on kaunis. Mies on hikinen ja ruma. Eikä katso maisemia. Ei pysty. Tuijottaa jäätyneillä silmillään eteensä. Köpöttelee menemään. Vauhdin hurmaa ei liikkeestä löydy. 40 minuuttia ei tänään tunnu kauhean lyhyeltä. Kotona olo tuntuu voittajalta.

Positiivisia asioita: Lenkki tuli juostua. Treeniohjelma pitää. Nilkassa ei tuntunut kipua. Lenkin soittolista oli hyvä. En laulanut mukana. Ulkona ei ollut liukasta. Liikkeellä ei ollut paljoa ihmisiä -sai rauhassa lyllertää eteenpäin.

Näillä mennään. Tavoitteena vuosi ilman urheiluvammoja.

Vuosi elämästäni.

26.12.2014. Perjantai. H-hetki: se on tulossa. Ohjelma: jouluähky

Joulukuun 16 ryhävalaan mallinen mies huomasi olleensa juomatta alkoholia 365 päivää peräkkäin. Ensimmäisen kerran vastaavaa oli tapahtunut kultaisella 80-luvulla. Veikkaus: vuonna 1987. Aikamoista. Mies katsoi peiliin. Oliko mikään muuttunut? Ei. Peilistä nimittäin tuijotti se sama suurisilmäpussinen ja -vatsainen mörkö kuin vuotta aiemminkin. 

Mies ajatteli tarkemmin. Aika moni asia on muuttunut. Aamulla viideltä se ei ehkä tosin näy peilistä. Listasin viisi muuttunutta asiaa.

1. Housujen kanssa joutuu käyttämään vyötä. Muutama vuosi sitten piukeisiin    puvunhousuihin mahtuisi melkein kaksi Lauria. 

2. Aamulla on helpompi herätä. En ole nukkunut vuoteen yli kahdeksaan aamulla. Jokaisena aamuna olen myös herännyt sieltä, mistä olen suunnitellutkin herääväni. Aamutelkkarin lastenohjelmat ovat edelleen huonoja ja vielä huonompia.

3. Kissat ovat lopettaneet suuni käyttämisen käymälänään viikonloppuöisin.

4. Itsensä fyysinen romuttaminen ei liity alkoholinkäyttöön. Se onnistuu myös perustyperyydellä ja pallopeleillä.

5. Juomakulttuuristakin on opittu: Baareista saa myös kahvia, jossa ei ole jallua.

Ei pöllömpää. Hymy naamallaan mies suuntasi töihin. Bussilla. Ulkona oli kyrväkkä keli. 

Ja lopuksi sananen alkoholilainsäädännöstä. Ei se viina holhoamalla ihmisiltä lopu. Voitteko pitää ne baarit auki vaikkapa vähän nykyistä pidempään, niin saa pieni hento ihmistaimi istumapaikan yöbussissa. Hintoja voisi myös laskea, niin porukka pysyy siellä baarissa ilakoimassa, eikä huuda tossa pihalla.

Ei muuta.

Kiitollisuus.

29.11.2014. Lauantai. Ohjelma: 3xnilkkajumppa ja 30min juoksulenkki.

Aamu. Kello on seitsemän. Olen kiskonut verkkarit jalkaan. Pipo on päässä. Poistun ovesta muiden jäädessä nukkumaan. Ulkona on räntäisää. Tyypillinen juhannussää. Jännittää. Ensimmäinen juoksulenkki sitten toukokuun alun. Laitan musiikin päälle. Ryntään (tai oikeammin köpöttelen) pimeyteen.

Tiedostan jokaisen askeleen. Jalka reagoi kamaraan. Ei satu. Tuntuu oudolta. Musiikki pauhaa. Hiivin eteenpäin. Tuntuu kuin koko kaupunki katselisi hiipivää talipalloa. Ensimmäinen kilometri vastaa henkisesti maratonia.

Lihakset lämpenevät. Jalat tottuvat uusiin liikeratoihin. Vauhti lisääntyy. Kuulokkeista tulee Blur -orkesterin Park life. Tekee mieli tanssia. Jätän kuitenkin tanssiaskeleet ottamatta. En halua järkyttää rauhallisesti heräävää lähiötä. Olen onnellinen. Voin taas juosta.

Matka jatkuu. Rytmi on löytynyt. Yhdessä vaiheessa itken ilosta. Sitten nauran. Melkoinen vuoristorata. En olisi vielä kuukausi sitten uskonut selviäväni ilman leikkauspöytää. Kilometrit seuraavat toistaan. Juoksu tuntuu edelleen hyvältä.

Tajuan lopettaa 35 minuutin kohdalla. Mieli olisi tehnyt juosta enemmän. Olo on voittajan.

Kiitos fysioterapeutille. Ja kaikille muille kannustajille. Ilman teitä en olisi tässä.

Aivan mahtava olo.

Lihas

1.11.2014. Lauantai. H-hetkeen?

Ohjelma: 2xkuntopiiri ja 3-4krt nilkkajumppa.

Torstai. Fysioterapia. ¨ttu tää on ihan lukossa tää sun jalkas. Mitä sä oot tehny tälle?¨

Hetken päästä ryhävalaan mallinen mies huutaa ja itkee laverilla. Nilkka venyy, paukkuu ja rutajaa. Fysioterapeutit lokeroituvat miehen mielessä samaan ihmisryhmään hammaslääkärien ja musiikinopettajien kanssa. Ammattikunta, joka on profiloitunut kostamaan ja siirtämään lapsuuden traumansa seuraaville sukupolville. Pian fyysinen tuska helpottaa. Henkinen on vasta alussa. Mies oppii seuraavat asiat itsestään: Lihakset ovat surkastuneet. Et osaa kävellä, seistä tai kyykistyä. Olet liikkunut väärin jo monta vuotta. Putoaminen maan pinnalle on nopea ja kivulias.

Jalan kuntoutusta harjoitellessa tulee ensimmäinen kehu. ¨Et sä ihan toivoton ole. On täällä joku ajatus liikeradasta.¨ Mies ei ole koskaan ollut itsestään niin ylpeä, kuin oppiessaan nostamaan oikean isovarpaansa irti lattiasta ilman tukea. Ja heti kolmannella yrityksellä. Tunti kuluu nopeasti. Askel kotiinpäin on kevyt.

Nilkkaa on nyt kuntoutettu ohjeiden mukaan kolme päivää. Miehellä on uusi vihollinen. Tasapainolauta. Saatanan keksintö. Siihen kulminoituu kaikki maailmantuska. Mies istuu sohvan reunalla. Laittaa jalan laudalle. Liikkeet ovat pieniä. Kivuliaita. Epävarmoja. Viiden minuutin harjoittelun jälkeen on pakko lopettaa. Kehitystä on kuitenkin jo tapahtunut jo muutamalla harjoituskerralla. Liikkeet ovat varmempia. Kestävyys on parantunut. Mies on päättänyt oppia käyttämään torstaina löydettyjä lihaksiaan.

Onneksi kaikkea liikuntaa ei ole kielletty.

Mies aikoo vielä jonakin päivänä juosta, triathlonoida ja miekkailla.