Sisupuukko.

2.3.2015. Maanantai. Ohjelma: 2x70min pyörälenkki.

Kevät. Pyöräilykauden aloitus. Ryhävalaan mallinen mies vaihtaa ajopeliinsä renkaat. Luottaa säätöjen olevan kohdallaan. Virhe. Typerä virhe.

Aamu. Kello on viisi. Makkarakuorihenkinen ajoasu on päällä. Mies näyttää juuri norsun nielaisseelta pythonilta. Onneksi tähän aikaan kukaan ei liiku ulkona. Saattaisivat raukat pelästyä.

Mies polkee. Liikkuu nopeasti kuin mummo rollaattoreineen umpihangessa. Hiki virtaa. Katupöly tuntuu pahalta. Kuin olisi ottanut poskeen bussilta. Pohjois-Helsinki kaikuu kirosanoja. Kuuden kilometrin jälkeen jalat ovat hapoilla. Tuska on valtava. Onko kunto todella näin huono?

Mies pysähtyy. Tutkii polkupyöräänsä. Huomaa jarrujen olevan päin helvettiä. Jarrupala on ollut koko matkan vanteessa kiinni. Suusta tulvahtaa ulos muutama kirosana lisää. Koiran ulkoiluttaja vaihtaa toiselle puolelle katua. 

Mies kiskoo jarrun irti. Matka jatkuu. Vahinko on jo tapahtunut. Jaloissa polttelee. Kipu on sietämätön. Maaliin päästään hämärän rajamailla.

Jos olisi Sisupuukko, niin mies puukottaisi sillä itseään naamaan. 

Paluumatkalla sataa vettä. 

Jäinen tihku kuorii ihon naamasta.

Huomenna harrastan sisälajeja.

Valentin.

12.2.2015. Torstai. Ohjelma: Kävely 2h 30min.

On olemassa viidenlaista kävelyä: 

1.) Baarista kotiin -katkokävely. Suoritetaan valomerkin jälkeen baarista kotiin. Näennäisesti suorinta tietä (olen joskus kävellessäni kotiin uinut Lauttasaaresta Keilaniemeen, koska se oli suorin tie). Tätä en ole yli vuoteen harrastanut. Treenin jälkeiset aamut olivat yleensä pahoja.

2.) Kärrykävely. Otetaan lapsi. Puetaan sitä puoli tuntia. Vaihdetaan vaippa. Puetaan puolituntia. Survotaan rattaisiin. Kävellään. Lapsi huutaa. Hanskat, pipot, lelut ja hermot putoilevat. Lopulta mennään bussilla. Käy enemmän henkisestä harjoituksesta.

3.) Sauvakävely. Tuulipuku. Neonvärinen hikinauha. Vyölaukku. Korvalaput. Sauvakävelimet. Naamalle väännetty vahamaisen jähmeä hymy. En kehtaa muualla kuin töissä. On kuulemma hyvää liikuntaa. Sen lisäksi: Jos ihmiselle annetaan sauvat, niin pitää antaa myös sukset. Muuten on epistä.

4.) Urheilukävely. Heilutetaan persettä. Hankitaan lonkkavika. Oksennetaan. 

5.) Hyötyliikunta. Sitä kokeilin tänään. Lähdin kävelemään töistä kotiin. Oli liukasta. Ensimmäiset 5km oli kivaa. Sitten pissatti. Hikoileva ryhävalas otti sivuaskeleen otsakuplansa kanssa Tapiolan Stokkalla. Erottui erikoistalousalueen ihmisistä punakkuuden lisäksi hienhajullaan. Alkoi tuulla. Hymy hyydähti. Munkkiniemen haminoilla alkoi sataa vettä. Sade yltyi. Aurinko laski. Haagan takana läski luovutti. Kaksi ja puoli tuntia riitti. 

Kunnioitus kävelijöitä kohtaan lisääntyi.

Ensi kerralla juoksen tai ajan pyörällä.

Maali.

1.2.2015. Sunnuntai. Ohjelma: Lepo.

Nilkka on kunnossa. On tullut aika asettaa tavoitteet kuluvalle vuodelle. Määrittää missä läski liikkuu. Tavoitteita on useampia. Pallopelejä ei ole listalla. Hullu voin olla, mutta en tyhmä.

Tavoite 1. Osallistun kalpamiekkailun sm-kisoihin. Aika: 9.-10.5. Haasteet: pitäis vissiin osallistua johonkin kisaan myös ennen sitä. Ja saada jokunen ottelu alle. Tulostavoite: säilyä hengissä.

Tavoite 2. Helsinki city run. Ryhävalas löllyy puolimaratonin. Aika: 16.5.2015. Haasteet: täähän on saatana viikko tosta edellisestä. Tavoite: hymyillä.

Tavoite 3. Triathlonin olympiamatka. Käsipohjaa ja kuviokelluntaa, vispausta ja lopuksi vyöryntää lenkkareilla. Aika: kesä-heinäkuun vaihde. Haasteet: pitää itsensä ehjänä puoli vuotta. Tavoite: päästä maaliin kantamatta.

Tavoite 4. Rantamaraton. Pieni askel Lasse Virenille, minulle Mount Everest. Aika: 19.9.2015. Haasteet: Onhan se nyt ihan jäätävän pitkä matka. Tavoite: päästä asettamaan onnistuneen suorituksen jälkeen uusia tavoitteita.

Siinä ne nyt on. Ruudulla. Tuijottavat vahingoniloisesti virnistellen. 

Silmät kiinni.

Suu auki.

Kädet koukkuun.

Rinta kaarelle.

Kohti uusia pettymyksiä.

Tai maalia.

Aikahyppy.

21.1.2015. Keskiviikko. Ohjelma: Kivunsekainen lepo, buranaa ja venyttelyä.

Tiistai-ilta. 18.45. Töölön kisahalli. Miekkailutreenit. Ensimmäiset sellaiset sitten viime talven (sitä ennen taukoa olikin hätäiset kymmenen vuotta). Jännitystä ilmassa. Kestääkö nilkka? Entä pää? Maltanko ottaa tarpeeksi rauhallisesti?

Aikahyppy. Samat naamat kuin vuosi sitten. Ja kymmenen vuotta sitten. Ja kaksikymmentä. Hymyjä. Tervehdyksiä. Ystäviä. Parhaasta päästä. Jännitys vaihtuu odotukseksi. 

Alkulämmittely sujuu leppoisasti. Jalka kestää. Olo rentoutuu.

Ensimmäinen lajiharjoitus. Jalkatyö. Noin kolmen minuutin jälkeen jalat menevät helvetilliseen kramppiin tai johonkin muuhun vastaavaan murhakuppaan. Se siitä rauhallisuudesta sitten. Toisaalta tuntuu kuitenkin hyvältä. Liikeradat ovat edelleen oikeita ja nilkka tuntuu kestävän rasituksen. Jos joku katsoisi salin ovesta, niin näkisi kun lihava mies liikkuu sulokkaasti kuin balettia tanssiva norsu.

Jalkatyön jälkeen läskiä sullotaan makkarankuoreen nimeltä miekkailupuku. Kypärä päähän ja ottelemaan. Mihinkään en osu. Koordinaatio on hukassa. Tasapainoa ei ole. Pää tietäisi mitä tehdä, mutta lihakset eivät reagoi. Hiki virtaa kuin vesi Niagaran putouksilla. Hauskaa on silti. Viisi ottelua. Vahingossa voitan niistä kolme. 

Olen palannut kotiin.

Tämä ei jää tähän.

Pariin päivään en varmaan pysty kävelemään, mutta se ei haittaa.

2015

6.1.2015. Tiistai. Ohjelma: Tv40, lihaskunto, jalkatreeni, venyttely.

Vuosi vaihtui. Sairastellessa. Ryhävalaan mallinen mies on kunnon työntekijä. Pakollisen loman aikana ehti tehdä suunnitelmia. Uusi h-hetki on asetettu. Treeniohjelma on tehty. Nyt puuttuu enää toteutus. Urheilu alkoi tänään. Flunssa hävisi taistelun ihmiselle. Ehkä.

Ulkona oli 15 astetta pakkasta. Saatanan kylmä. Ei auta. Lenkille on lähdettävä. Riittävästi kerroksia. Michelin-mies verkkahousuissa ja lenkkareissa. Ilma on kaunis. Mies on hikinen ja ruma. Eikä katso maisemia. Ei pysty. Tuijottaa jäätyneillä silmillään eteensä. Köpöttelee menemään. Vauhdin hurmaa ei liikkeestä löydy. 40 minuuttia ei tänään tunnu kauhean lyhyeltä. Kotona olo tuntuu voittajalta.

Positiivisia asioita: Lenkki tuli juostua. Treeniohjelma pitää. Nilkassa ei tuntunut kipua. Lenkin soittolista oli hyvä. En laulanut mukana. Ulkona ei ollut liukasta. Liikkeellä ei ollut paljoa ihmisiä -sai rauhassa lyllertää eteenpäin.

Näillä mennään. Tavoitteena vuosi ilman urheiluvammoja.

Vuosi elämästäni.

26.12.2014. Perjantai. H-hetki: se on tulossa. Ohjelma: jouluähky

Joulukuun 16 ryhävalaan mallinen mies huomasi olleensa juomatta alkoholia 365 päivää peräkkäin. Ensimmäisen kerran vastaavaa oli tapahtunut kultaisella 80-luvulla. Veikkaus: vuonna 1987. Aikamoista. Mies katsoi peiliin. Oliko mikään muuttunut? Ei. Peilistä nimittäin tuijotti se sama suurisilmäpussinen ja -vatsainen mörkö kuin vuotta aiemminkin. 

Mies ajatteli tarkemmin. Aika moni asia on muuttunut. Aamulla viideltä se ei ehkä tosin näy peilistä. Listasin viisi muuttunutta asiaa.

1. Housujen kanssa joutuu käyttämään vyötä. Muutama vuosi sitten piukeisiin    puvunhousuihin mahtuisi melkein kaksi Lauria. 

2. Aamulla on helpompi herätä. En ole nukkunut vuoteen yli kahdeksaan aamulla. Jokaisena aamuna olen myös herännyt sieltä, mistä olen suunnitellutkin herääväni. Aamutelkkarin lastenohjelmat ovat edelleen huonoja ja vielä huonompia.

3. Kissat ovat lopettaneet suuni käyttämisen käymälänään viikonloppuöisin.

4. Itsensä fyysinen romuttaminen ei liity alkoholinkäyttöön. Se onnistuu myös perustyperyydellä ja pallopeleillä.

5. Juomakulttuuristakin on opittu: Baareista saa myös kahvia, jossa ei ole jallua.

Ei pöllömpää. Hymy naamallaan mies suuntasi töihin. Bussilla. Ulkona oli kyrväkkä keli. 

Ja lopuksi sananen alkoholilainsäädännöstä. Ei se viina holhoamalla ihmisiltä lopu. Voitteko pitää ne baarit auki vaikkapa vähän nykyistä pidempään, niin saa pieni hento ihmistaimi istumapaikan yöbussissa. Hintoja voisi myös laskea, niin porukka pysyy siellä baarissa ilakoimassa, eikä huuda tossa pihalla.

Ei muuta.

Kiitollisuus.

29.11.2014. Lauantai. Ohjelma: 3xnilkkajumppa ja 30min juoksulenkki.

Aamu. Kello on seitsemän. Olen kiskonut verkkarit jalkaan. Pipo on päässä. Poistun ovesta muiden jäädessä nukkumaan. Ulkona on räntäisää. Tyypillinen juhannussää. Jännittää. Ensimmäinen juoksulenkki sitten toukokuun alun. Laitan musiikin päälle. Ryntään (tai oikeammin köpöttelen) pimeyteen.

Tiedostan jokaisen askeleen. Jalka reagoi kamaraan. Ei satu. Tuntuu oudolta. Musiikki pauhaa. Hiivin eteenpäin. Tuntuu kuin koko kaupunki katselisi hiipivää talipalloa. Ensimmäinen kilometri vastaa henkisesti maratonia.

Lihakset lämpenevät. Jalat tottuvat uusiin liikeratoihin. Vauhti lisääntyy. Kuulokkeista tulee Blur -orkesterin Park life. Tekee mieli tanssia. Jätän kuitenkin tanssiaskeleet ottamatta. En halua järkyttää rauhallisesti heräävää lähiötä. Olen onnellinen. Voin taas juosta.

Matka jatkuu. Rytmi on löytynyt. Yhdessä vaiheessa itken ilosta. Sitten nauran. Melkoinen vuoristorata. En olisi vielä kuukausi sitten uskonut selviäväni ilman leikkauspöytää. Kilometrit seuraavat toistaan. Juoksu tuntuu edelleen hyvältä.

Tajuan lopettaa 35 minuutin kohdalla. Mieli olisi tehnyt juosta enemmän. Olo on voittajan.

Kiitos fysioterapeutille. Ja kaikille muille kannustajille. Ilman teitä en olisi tässä.

Aivan mahtava olo.