Karaoke.

9.4.2014 Keskiviikko. 80 päivää H-hetkeen.

Ohjelma: 2x60min fillarilla, keskisyke 140.

Kello on 16.30. Ihmiset ovat kotimatkallaan. Harrastavat hyötyliikuntaa. Polkevat letkassa kotiin. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. On kevät. Elämä on hyvä.

Espoossa, Tapiolan paikkeilla, letkaan liittyy hieman nuhjuinen, ryhävalaan mallinen mies. Hän ottaa paikkansa jonossa. Edellä menee nuori hyväkuntoinen nainen pyöräilyhousuissaan ja aurinkolaseissaan. Vuolaasti hikoileva, epämääräinen verkkarimies polkee hymyillen eteenpäin. Hymy ei herätä luottamusta edes yllä lentävissä lokeissa.

Matkan jatkuessa mies alkaa nykiä päätään epämääräisessä rytmissä. Tarkkaavainen ohikulkija huomaa miehen korvilla kuulokkeet. Ymmärtää. Arvaa mitä saattaa olla tulossa. Edellä ajava nainen ei katso taakseen. Yllätys on täydellinen.

Mies alkaa ensin hymistä. Ääni ja nykiminen alkaa voimistua. Sormet hakkaavat rytmissä ohjaustankoa. "TARTU TIUKASTI HANURIIN JA NÄPPÄILE MUA." Nainen lisää vauhtia. Riemukkaasti laulava mies seuraa perässä. Liikennevalot. Molemmat pysähtyvät. Katseet kohtaavat. Mies tajuaa laulaneensa ääneen. Matka jatkuu hiljaisuudessa...

Vähän aikaa...

3km eteenpäin: "DIGGILOO, DIGGILEY. ALLA TITTAR PÅ MIG..."

..Ja siitä muutama kilometri: "OLEN KIVI JOKA KUKKII LAILLA HAURAAN JOUTSENEN..."

Kotiin päästessään mies on päättänyt päivitää mp3-soittimensa musiikkikirjaston.

...ja suukapuloida itsensä seuraavalle lenkillä.