24.4.2014 Torstai. H-hetkeen 65 päivää.
Ohjelma: 2x60 min fillarilla todella rauhallisesti, 30min liikkuvuus.
Suomalainen mies ei puhu. Eikä pussaa. Ei tanssi selvänä. Ei itke kuin koiransa haudalla tai hävityn jääkiekko-ottelun jälkeen. Eikä ainakaan venyttele tehtyään urheilusuorituksen.
Minuun pätee listan viimeinen kohta. Tajusin sen tänään. Korjasin tilanteen. Lämmitin lihakset tunnin lenkillä. Aloin käydä läpi kroppaa urheiluvuosinani oppimillani venytyksillä. Tai yritin. En ihan ole yhtä notkea kuin 20 vuotta sitten.
Vesikauhuisen partamakin (hurja elukka) raivolla yritin vääntää itseäni venytysasentoihin. Ei ollut helppoa ei. Rautakanki olisi taipunut sujuvammin.
Puoli tuntia on hurjan pitkä aika ihmisen piinata itseään. Lopputulema oli kuitenkin hyvä: Sain varpaistani kiinni. Melkein itkin ilosta.
Täytyy ottaa venyttely ohjelmaan joka päivä. Ehkä se muuttuu hauskaksi. Tai edes siedettävämmäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti